OM: Turvapaikka-asioiden käsittelyä korkeimmassa hallinto-oikeudessa tehostetaan

22.10.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukokoonpanoa turvapaikkaa ja kansainvälistä suojelua koskevissa valituslupa-asioissa aiotaan supistaa

Eduskunnalle tänään 22.10. annetun lakiesityksen mukaan ylin
tuomioistuin voisi päättää valitusluvan myöntämisestä kokoonpanossa,
johon kuuluu nykyisen kolmen tuomarin sijasta kaksi tuomaria. Jos nämä
eivät olisi ratkaisusta yksimielisiä, asia olisi siirrettävä
kolmijäsenisen tai laajemman kokoonpanon ratkaistavaksi.

Kaksijäseninen kokoonpano olisi mahdollinen myös turvapaikkaan ja
kansainväliseen suojeluun liittyvässä oleskelulupaa tai maasta
poistamista ja maahantulokieltoa koskevassa valituslupa-asiassa.

Lakiesityksen
taustalla on korkeimman hallinto-oikeuden valtioneuvostolle tekemä
esitys. Turvapaikka-asioiden määrä on kasvamassa ja myös niihin
liittyvät aikataulupaineet tiukentuvat. Muutoksen avulla voidaan lisätä
tuomioistuimen toiminnan tehokkuutta ja samalla minimoida
valtiontaloudelle aiheutuvia kustannuksia ilman, että
turvapaikkahakemusasioiden yksilöllinen käsittely ja muutoksenhakijoiden
oikeusturva vaarantuu.

Tarkoitus on, että lainmuutos tulisi
voimaan ensi vuoden alusta ja että sitä sovellettaisiin kaikissa niissä
turvapaikka-asioissa, jotka ovat silloin vireillä ja jotka ratkaistaan
korkeimmassa hallinto-oikeudessa lain voimaantulon jälkeen.

Turvapaikkaa
koskevasta Maahanmuuttoviraston päätöksestä voi valittaa Helsingin
hallinto-oikeuteen ja sen ratkaisusta edelleen korkeimpaan
hallinto-oikeuteen, mikäli korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Jos valituslupaa ei myönnetä, asian käsittely päättyy ja muutoksenhaun
kohteena oleva hallinto-oikeuden ratkaisu jää pysyväksi. Jos valituslupa
myönnetään, asia käsitellään normaaliin tapaan korkeimman
hallinto-oikeuden istunnossa, johon kuuluu viisi tuomaria.

Oikeusministeriössä
selvitetään parhaillaan myös laajemmin erilaisia lainsäädäntöön ja
työmenetelmiin liittyviä toimia, joiden avulla turvapaikka-asioiden
käsittelyä voitaisiin tehostaa. Näiltä osin linjauksia on tarkoitus
tehdä piakkoin.

Valtion budjettiesityksessä vuodelle 2016
esitetään lisäresursseja korkeimmalle hallinto-oikeudelle 1,7 miljoonaa
euroa ja Helsingin hallinto-oikeudelle 2,8 miljoonaa euroa.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments