OM: Sähköisten panttikirjojen käytön edistämistä koskeva esitys lausunnolla

12.10.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Sähköisten panttikirjojen käyttöönottoa halutaan edistää. Oikeusministeriössä valmistellun esityksen mukaan uusista kiinnityksistä annettaisiin jatkossa panttikirjoja vain sähköisessä muodossa, eikä sähköisiä panttikirjoja enää muutettaisi kirjalliseen muotoon

Asiaa koskeva lakiluonnos maakaaren muuttamiseksi on parhaillaan
lausunnolla. Perustelujen mukaan muutos tehostaisi kirjaamisviranomaisen
toimintaa ja pitkällä tähtäimellä myös luotonantajien toimintaa, kun
kirjallisten panttikirjojen käsitteleminen sijasta siirryttäisiin
nykyistä enemmän sähköisiin toimintatapoihin.

Maakaaren sähköistä
panttikirjaa koskevat säännökset tulivat voimaan 2013. Niiden mukaan
kiinnityksen hakija voi valita joko kirjallisen tai sähköisen
panttikirjan. Kirjallinen panttikirja voidaan hakemuksesta muuttaa
sähköiseksi, mutta myös sähköinen panttikirja voidaan hakemuksesta
muuttaa kirjalliseksi.

Lakia säädettäessä oletettiin, että pankit
ja muut merkittävät luotonantajat siirtyisivät nopeasti yksinomaan
sähköisten panttikirjojen käyttöön. Niin ei kuitenkaan ole tapahtunut.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments