OM: Säännökset yhdyskuntaseuraamuksista toukokuun alusta lähtien kootusti yhteen lakiin

9.4.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Yhdyskuntaseuraamuksista on säädetty uusi, erillislait korvaava yhtenäinen laki, joka tulee voimaan toukokuun alusta. Uudesta laista käyvät ilmi eri yhdyskuntaseuraamusten yhteiset ja kullekin seuraamukselle ominaiset piirteet

Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa uusi laki huomenna perjantaina 10. huhtikuuta.

Yhdyskuntaseuraamuksilla tarkoitetaan yhdyskuntapalvelua,
valvontarangaistusta, ehdollisen vankeuden valvontaa,
nuorisorangaistusta ja ehdonalaisen vapauden valvontaa. Uusi laki ei
koske valvottua koevapautta, vaan siitä jää voimaan oma lakinsa.

Uudessa
laissa todetaan, että rikoksettoman elämän valmiuksia lisäävät
toiminnot ja palvelut pyritään järjestämään siten, että ennen
yhdyskuntaseuraamusta alkaneet toiminnot jatkuvat myös seuraamuksen
aikana. Vastaavasti seuraamuksen aikana alkaneiden toimintojen tulee
jatkua ilman keskeytystä seuraamuksen suorittamisen jälkeen.

Uuteen
lakiin on kirjattu aikaisempaa täsmällisemmin kuntien ja valtion
kustannusten jakautuminen. Järjestely on kuntien kannalta
kustannusneutraali eli kuntien tehtävät eivätkä kustannukset lisäänny.
Seuraamuksen täytäntöönpanoon liittyvien toimintojen järjestäminen ja
maksaminen on Rikosseuraamuslaitoksen vastuulla. Tuomitun kotikunta
puolestaan vastaa kunnallisten peruspalveluiden järjestämisestä ja
maksamisesta eli niistä velvoitteista, jotka kunnille kuuluvat voimassa
olevan lainsäädännön nojalla.

Alle 21-vuotiaana rikoksen tehneille
lisätään uutena mahdollisuutena tuettu yhdyskuntapalvelu. Seuraamus
sisältää erityisesti nuorille suunnattua toimintaa, joka kehittää
valmiuksia rikoksettomaan elämään ja parantaa sosiaalista toimintakykyä.

Samalla täytäntöönpanon aloittamiseen liittyvät loputkin tehtävät siirretään ulosottolaitokselta Rikosseuraamuslaitokselle.

Lisätietoa 
Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments