Kilpailu- ja kuluttajavirasto: Viestintäpalveluiden kuluttajansuoja paranee 1.7.2015

6.7.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Tietoyhteiskuntakaari, johon on koottu keskeiset sähköistä viestintää ja tietoyhteiskunnan palvelujen tarjontaa koskevat säännökset, tuli pääosin voimaan vuoden 2015 alussa. Kuluttajansuojaa koskevat muutokset tulivat kuitenkin voimaan 1.7.2015

Näistä muutoksista tärkeimpien joukossa on teleyrityksen ja myyjän tai palveluntarjoajan yhteisvastuuta koskeva säännös.

Tietoyhteiskuntakaaren tavoitteena on varmistaa, että kansalaisille
on tarjolla koko maassa kohtuullisin ehdoin turvallisia,
helppokäyttöisiä ja kohtuuhintaisia viestintäpalveluita. Kuluttajan
asemaa parannetaan tietoyhteiskuntakaaressa esimerkiksi teleyritysten
yhteisvastuuta koskevalla sääntelyllä. Uusi sääntely myös selkeyttää
kuluttajan asemaa etenkin palveluiden virhetilanteessa.

Operaattorille luottoyhtiön kaltainen vastuu

Yksi keskeinen kuluttajan asemaa parantava säännös koskee
teleyrityksen ja myyjän tai palveluntarjoajan yhteisvastuuta.
Matkapuhelimien kehityttyä luottokortin tapaiseksi tavaroiden ja
palveluiden maksuvälineeksi kuluttajan asema ei saa olla maksutavasta
riippuen erilainen. Vastuusääntelyllä edistetään myös kuluttajien
luottamusta mobiilimaksamiseen.

Uusi sääntely tulee sovellettavaksi silloin, kun kuluttaja maksaa
tavaroita ja palveluja matkapuhelimella, ja maksu peritään puhelinlaskun
yhteydessä. Jos maksetussa ostoksessa tai tilauksessa on virhe,
kuluttaja voi pidättäytyä maksusta tai vaatia hyvitystä myyjän ja
palveluntarjoajan lisäksi myös operaattorilta.

Kuluttajan oikeudet virhetilanteissa

Kuluttajien kannalta on tärkeää, että he tietävät, mitkä heidän
oikeutensa ovat viestintäpalveluiden virhetilanteissa.
Tietoyhteiskuntakaaressa onkin pyritty selkeyttämään niitä keinoja,
jotka tilaajalla on käytössään puhelin- tai laajakaistapalvelussa olevan
virheen seurauksena.

Viestintäpalvelussa on virhe, jos sen laatu tai toimitustapa ei
vastaa sovittua tai palvelu ei vastaa markkinoinnissa annettuja tietoja.
Tyypillisiä virheitä ovat muun muassa palvelun käyttökatkos tai
luvattua hitaampi nopeus. Satunnaiset ja lyhytaikaiset käyttökatkokset
eivät ole virheitä, vaan katkoksen on oltava yhtäjaksoinen tai toistuva.
Virheenä ei myöskään pidetä sitä, että teleyritys keskeyttää
viestintäpalvelun tarjonnan tai rajoittaa sen käyttöä korkeintaan 24
tunnin ajaksi kuukaudessa, kun toimenpide on välttämätön rakennus- ja
kunnossapitotöiden vuoksi, ja teleyritys informoi keskeytyksestä
etukäteen.

Kuluttajalla on virhetilanteessa aina oikeus vähintään virhettä
vastaavaan hinnanalennukseen. Jos virhe perustuu käyttökatkokseen,
kuluttajalla on oikeus vakiohyvitykseen. Jos keskeytys kuitenkin johtuu
ylivoimaisesta esteestä, kuluttajalla ei ole oikeutta vakiohyvitykseen,
mutta hän voi vaatia hinnanalennusta. Jos toimitus puolestaan viivästyy,
kuluttajalla on oikeus vakiokorvaukseen. Vakiokorvauksen ja
vakiohyvityksen suuruus on vähintään 20 euroa kultakin alkavalta
viikolta ja korkeintaan 160 euroa.

Selkeät ja ymmärrettävät sopimusehdot

Uudet tietoyhteiskuntakaaren säännökset edellyttävät, että
viestintäpalveluiden sopimusehdot on laadittava selkeällä ja
ymmärrettävällä kielellä.  Lisäksi selkeyden ja ymmärrettävyyden
varmistamiseksi voi olla tarpeen tarjota kuluttajalle lisätietoa
esimerkiksi jonkun sopimusehdon merkityksestä.

Uuden sääntelyn mukaan kuluttajalla on myös aina oikeus asettaa
liittymään maksutta käyttöraja. Käyttöraja on yksi kuluttajan keinoista
suojautua riskeiltä ja ylisuurilta laskuilta. Muita keinoja ovat mm.
estopalvelut tai operaattoreiden tarjoama kaupallinen saldoraja. 

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments