EOA: Kotietsinnästä ei ole kyse kun poliisi menee kerrostalon rappukäytävään tarkastamaan kannabiksen hajua

4.9.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Porraskäytävään meneminen ei ollut kotirauhaan puuttumista tavalla, joka vaatisi erityistä toimivaltanormia.

… Olen samaa mieltä siitä, että poliisilain 2 luvun 6 § ei tässä tapauksessa ole antanut poliisimiehille toimivaltaperustetta mennä porraskäytävään. Kyse ei ole ollut tuossa lainkohdassa tarkoitetun kaltaisesta välittömästä vaaratilanteesta. En yleisemminkään voi yhtyä em. oikeuskirjallisuudessa esitettyyn näkemykseen. Lähtökohtaisesti kannabiksen käyttö ei ole sellainen vaarallinen tapahtuma, joka aiheuttaisi niin suuren terveyden välittömän vaarantumisen, että poliisi voisi mennä asuntoon tai rappukäytävään kannabiksen käytön estämiseksi em. poliisilain säännöksen nojalla.
Toisaalta olen eri mieltä siitä poliisilaitoksen lausunnossa esitetystä näkemyksestä, että porraskäytävään meno olisi tässä tapauksessa edellyttänyt kotietsinnän edellytysten käsillä oloa ja kotietsintäpäätöstä. Perustelen käsitystäni seuraavasti.
A ja B kertovat lähteneensä ”tarkistustehtävälle”. Saamani selvityksen perusteella on ilmeistä, että he eivät olleet katsoneet, että asiassa olisi ollut esitutkintalain 3 luvun 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla syytä epäillä rikosta ennen heidän porraskäytävässä tekemiään havaintoja. He eivät selvästikään ole myöskään arvioineet, että olisi ollut perusteita kotietsinnälle ennen kuin he havaintojensa perusteella ottivat yhteyttä komisario C:hen.
Heidän arvionsa ovat mielestäni olleet perusteltuja. Käsitykseni mukaan Teidän aiemmat rikoksenne ja yksilöimätön vihjetieto eivät selvästikään ole riittäneet siihen, että Teitä olisi vielä niiden perusteella ollut syytä epäillä rikoksesta. Vasta kun poliisimiehet totesivat kannabiksen hajun tulevan asunnostanne, voitiin epäillä, että siellä oli tehty huumausainerikos.
Nähdäkseni ennen tätä kyse on ollut mahdollisen rikoksen paljastamiseen tähtäävistä toimenpiteistä, joita lähtökohtaisesti säätelee poliisilaki. A on saamansa vihjetiedon perusteella voinut olettaa, että kyseisessä rapussa on tehty huumausainerikos ja on pyritty selvittämään, onko esitutkinnan aloittamiselle perusteita.
Poliisimiehet eivät ole menneet porraskäytävään tarkoituksenaan tehdä kotietsintä. He ovat tehneet lyhytaikaista aistinvaraista havainnointia paikassa, joka kylläkin oli rikoslaissa määritellyn kotirauhan piirissä, mutta jonne kenellä tahansa on ollut vapaa pääsy.
Porraskäytävään meneminen ei näissä olosuhteissa ole käsitykseni mukaan ollut kotirauhaan puuttumista tavalla, joka vaatisi erityistä toimivaltanormia. Porraskäytävään ei myöskään liity samanlaista perusteltua odotusta yksityisyydestä kuin asuntoon, vaan kysymys on rikosoikeudellisen kotirauhan käsitteen reuna-alueesta. Korostan myös, että rikoslain kotirauhan piirin määritelmä on valtiosääntöoikeudellista kotirauhan käsitettä laajempi (ks. esim. PeVL 36/1998 vp ja PeVL 33/2014 vp.). Näin ollen perustuslain 10 §:n 3 momentin lailla säätämisen vaatimus ei nähdäkseni ole yhtä tiukka kuin esimerkiksi vakituiseen asuntoon kohdistuvien toimenpiteiden osalta.

Kotietsintä vai ei – porraskäytävä

Avaa ratkaisu pdf -tiedostona

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments