Apulaisoikeusasiamies: Kieliongelmat esteenä – pizzerian omistaja ei saanut poliisilta välittömästi apua

16.9.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Kantelija oli pyytänyt poliisiautossa istuneelta partiolta apua pizzeriassaan häiriköivien asiakkaiden vuoksi

Poliisimiehet kertoivat mieshenkilön selittäneen heille englanniksi
jotain asiakkaistaan, mutta puheesta oli vaikea saada selvää. Partion
mukaan pizzeriassa ei näkynyt poikkeavaa. Kantelijaa neuvottiin
hoitamaan tilanne itse. Kantelija soitti hätäkeskukseen, ja toinen
partio poisti ravintolasta kaksi henkilöä.

AOA Jussi Pajuojan mukaan olisi ollut perusteltua, että jo
ensimmäinen partio olisi selvittänyt asian. Poliisi kohtaa nykyään yhä
enemmän maahanmuuttajia. Vaikka Suomessa luotetaan poliisiin, monissa
maissa näin ei ole. Siksi poliisin puoleen kääntyminen on osoitus
luottamuksesta. Kielteiset kokemukset voidaan yleistää koko
poliisikuntaa koskeviksi ja kokea osoitukseksi epäasiallisista
motiiveista, kuten rasismista.

Linkki päätökseen 

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments