Yle: Nyt puhuu tuomari: Kiire estää tekemästä työtäni hyvin Helsingin käräjäoikeudessa

4.6.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Helsingin käräjäoikeudessa toimiva tuomari kertoo työstään poikkeuksellisessa Yle Uutisten haastattelussa. Tuomarin mukaan työtä tehdään jatkuvassa kiireessä ja tulostavoitteiden paineessa

Käräjäoikeuden johtaja, laamanni Eero Takkunen myöntää, että tuomarit työskentelevät kiireessä.

Tuomioistuinten tuomarit eivät koskaan kommentoi julkisesti antamiaan
tuomiota, eivätkä muutoinkaan anna juuri milloinkaan haastatteluja.
Helsingin käräjäoikeuden tuomari kuitenkin kertoo Yle Uutisille
anonyymisti työstään. Hänen mukaansa Helsingin käräjäoikeudesa on tulos
tai ulos -systeemi.

– Niin sanottuja perusjuttuja eli esimerkiksi
rattijuopumus- tai pahoinpitelyjuttuja hoitavan tuomarin täytyy ratkoa
vuodessa noin 250 juttua. Määräaikaisten työntekijöiden sopimuksia ei
jatketa, jos he eivät pääse tavoitteeseen. Se on aika kovaa peliä,
tuomari sanoo Yle Uutisille.

Haastattelemamme tuomari hoitaa itse
laajoja ja monimutkaisia talousrikosjuttuja. Niissä ei ole
juttumääräistä tulostavoitetta, mutta töitä tehdään jatkuvassa
kiireessä.

– Itse en juuri pidä lounastaukoja, ja lähden yleensä
töistä iltakuuden tai -seitsemän aikoihin. Joskus pitkien istuntopäivien
jälkeen suorastaan hoipertelen väsyneenä kotiin, kertoo tuomari.

“Täällä ei viilata juttuja”

Yle Uutiset julkaisi kolme viikkoa sitten tuomioistuimissa toimiville asianajajille ja lakimiehille tehdyn kyselyn.
Vastaajista joka viides oli sitä mieltä, että käräjäoikeuksista ei tule
koskaan tai tulee vain harvoin hyvin kirjoitettu tuomio. Tuomari ei
ihmettele kyselyn tulosta. Hänen mukansa kiire estää tekemästä työtä
kunnolla.

– Minulla oli tässä joku aika sitten todella erikoinen
talousrikosjuttu. Pyysin esimieheltäni pari päivää lisäaikaa, jotta
olisin voinut perehtyä kirjallisuuteen ja muihin tuomioihin. Esimies
sanoi, että täällä ei juttuja viilata. Sekin juttu meni hovioikeuteen ja
minua hävetti se tuomio jälkikäteen, tuomari kertoo.

Tuomari korostaa, että kiireestä huolimatta juttujen lopputulokset eli rangaistukset menevät oikein.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments