OM: Lautamieskokoonpanoa halutaan pienentää – valintakelpoisuuden yläikäraja nousisi

13.2.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Hallitus esittää käräjäoikeuden lautamieskokoonpanon keventämistä. Myös lautamiesten valintakelpoisuuden yläikärajaa korotettaisiin. Esitys annettiin eduskunnalle 13.2.14

Käräjäoikeus olisi jatkossa lautamieskokoonpanossa päätösvaltainen,
kun läsnä on puheenjohtaja ja kaksi lautamiestä. Lautamiehet olisivat
siis jatkossakin peruskokoonpanossa enemmistönä. Erikseen säädetyin
edellytyksin kokoonpanoa voitaisiin vahvistaa kolmannella lautamiehellä.
Käytännössä muutoksella vähennettäisiin yksi lautamies nykyisistä
kokoonpanovaihtoehdoista.

Samalla lautamieheksi valittavan
henkilön yläikärajaa korotettaisiin kahdella vuodella 63:sta 65 vuoteen
siten, että lautamieheksi voitaisiin valita henkilö, joka ei ole
täyttänyt 65 vuotta.

Muutokset liittyvät oikeudenhoidon
uudistamisohjelmaan vuosille 2013–2025. Lautamieskokoonpanon
keventäminen ehdotetulla tavalla vähentäisi oikeuslaitoksen kuluja
arviolta 700 000 euroa vuodessa.

Kaikki riita-asiat ja suuri osa
rikosasioista käsitellään käräjäoikeuksissa nykyisin ilman lautamiehiä,
mutta lautamiehet osallistuvat edelleen vakavampien ja merkittävämpien
rikosasioiden käsittelyyn.

Lainmuutosten on tarkoitus tulla voimaan toukokuun alusta.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments