OM: Esitysluonnos lausunnolle: Seksinosto rangaistavaksi myös tuottamuksellisena

4.7.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskevaa rikoslain säännöstä aiotaan täsmentää niin, että teko olisi rangaistava myös tuottamuksellisesti tehtynä. Nykyisen, vuonna 2006 voimaan tulleen säännöksen mukaan teko on rangaistava tahallisena

 Samalla teon enimmäisrangaistus korotettaisiin kuudesta kuukaudesta yhteen vuoteen.

Oikeusministeriössä valmistunut luonnos muutosta koskevaksi
lakiesitykseksi on lähetetty lausunnolle tänään 3.7. Hallituksen esitys
eduskunnalle annettaisiin syksyn aikana.

Oikeusministeriölle
tehdyn selvityksen mukaan nykymuotoisen kiellon soveltaminen on vaikeaa.
Tavoite eli parituksen kohteiden ja ihmiskaupan uhrien suojaaminen ei
tällä hetkellä toteudu tavalla, jota lakia säädettäessä toivottiin.


Sen vuoksi on tarpeen tarkistaa säännöksen sisältöä. Uudella
seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskevan pykälän
muotoilulla annettaisiin nykyistä parempi suoja parituksen kohteille ja
ihmiskaupan uhreille, sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.


Säännöksen tiukentamisen ja sen uhan voidaan arvioida vaikuttavan
seksin ostamista vähentävästi ja siten myös vähentävän parituksen
kohteiden ja ihmiskaupan uhrien antamien seksuaalipalvelujen kysyntää,
Henriksson painottaa.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments