Kuluttaja-asiamies päivitti ohjeensa hyvästä perintätavasta

6.3.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Päivitetyssä hyvän perintätavan ohjeessa on otettu huomioon vuonna 2013 voimaantulleet perintälain muutokset


Muutoksilla on parannettu erityisesti velallisen
asemaa vähentämällä velalliselle perinnästä syntyviä
kuluja ja täsmennetty hyvän perintätavan sisältöä perinnän eri
vaiheissa. 

Kuluttaja-asiamies valvoo, että kuluttajasaatavien perinnässä
noudatetaan perintälakia ja hyvää perintätapaa. Ongelmien
ennaltaehkäisemiseksi kuluttaja-asiamies on laatinut
elinkeinonharjoittajille ja julkisyhteisöille ohjeen, johon on koottu
kuluttajaperinnän kannalta keskeiset asiat.

Ohjeessa on paitsi kuluttaja-asiamiehen kannanottoja hyvästä
perintätavasta myös neuvoja perintätilanteisiin liittyviin ongelmiin.
Ohjeessa kerrotaan muun muassa esimerkkejä siitä, miten
velallisen edut on perinnässä otettava huomioon ja milloin
velalliselle voidaan katsoa aiheutuvan perinnässä tarpeetonta haittaa.

Ohjeessa on otettu huomioon vuonna 2013 voimaantulleet perintälain
muutokset. Velkojia, perintäalaa ja velallisia edustavilla tahoilla on
ollut mahdollisuus esittää näkemyksensä ohjeeseen sekä kirjallisesti
että syksyllä 2013 pidetyssä kuulemistilaisuudessa.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments