Hallitus luopui lisäsäästöistä oikeuslaitokselle

29.8.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Tuomioistuimille, syyttäjälaitokseen ja Rikosseuraamuslaitokseen osoitetaan yhteensä 3 miljoonaa euroa lisämäärärahoja.

Muuta
• Poliisin toimintamenoihin osoitetaan 6,5 miljoonan euron lisämääräraha.
• Tuomioistuimille, syyttäjälaitokseen ja Rikosseuraamuslaitokseen osoitetaan yhteensä 3 miljoonaa euroa lisämäärärahoja.

Merentutkimusalus Arandan peruskorjauksen suunnitteluun varataan 0,6
miljoonaa euroa vuodelle 2015 ja toteutukseen 11 miljoonan euron valtuus
vuosille 2016–2017.
• Työttömyysturvan rahoitusvastuuta siirretään
kunnille pitkäaikaistyöttömien työllistämisen tukemiseksi. Jatkossa
kunnat rahoittavat 50 % yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneiden
työmarkkinatuesta (nykyinen raja on 500 päivää). Uudistuksella
tavoitellaan nopeampia ja vaikuttavampia toimenpiteitä
pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi. Hallitus kompensoi siirrosta
aiheutuvia kustannuksia kunnille korottamalla yhteisöveron kuntien
jako-osuutta 75 miljoonalla eurolla.
• Ulkoasiainhallinnon lähetystöverkon toiminnan takaava rahoituspohja turvataan.

Hallitus varautuu antamaan eduskunnalle syksyllä esityksen uudeksi
kriisinratkaisulaiksi. Tässä yhteydessä pankkiverolla kerätyistä
tuotoista 100 miljoonaa euroa siirretään valtion talousarvioon.

Taiteelle, tieteelle, liikunnalle ja nuorisotyölle kohdennetaan
Veikkauksen jakamattomien voittovarojen rahastosta ylimääräisenä
irrotuksena 7 miljoonaa euroa. Näin panostetaan nuorten työllistämiseen,
teattereiden, museoiden ja orkestereiden työllisyyteen ja
lähiliikuntapaikkojen rakentamiseen.
• YTHS:lle ja
opiskelija-asuntosäätiöille vuokrakustannusten korvaamiseen maksettavan
avustuksen säästöä puretaan 2,1 miljoonaa euroa.

Budjettineuvottelujen lopputiedote

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments