Eduskunnan kirjasto: Seksuaalirikosten rangaistusten tiukentamista koskeva hanke on lisätty Lakihankkeiden tietopaketit – LATI-palveluun

12.2.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Eduskunnan kirjaston ylläpitämään Lakihankkeiden tietopaketit -palveluun on lisätty tietopaketti vireillä olevasta seksuaalirikoksia koskevan rikoslain 20 luvun muuttamisesta

Raiskauspykälän soveltamisalaa laajennetaan. Säännös pakottamisesta
sukupuoliyhteyteen ehdotetaan kumottavaksi ja teoista, joita on
pidettävä raiskauksen perustetekomuotoa lievempinä, rangaistaisiin
vastaisuudessa raiskausta koskevan säännöksen mukaisesti. Törkeänä
raiskauksena pidettäisiin jatkossa myös tekoja, joissa kohteena on
kahdeksantoista vuotta nuorempi lapsi. Rikoslakiin on myös tarkoitus
lisätä uusi rangaistussäännös seksuaalisesta häirinnästä.

Hallitusohjelmassa on kirjaus, jonka mukaan
seksuaalirikoslainsäädäntöä muutetaan siten, että se turvaa paremmin
seksuaalisen itsemääräämisoikeuden. Lainmuutosten on tarkoitus tulla
voimaan viimeistään vuoden 2015 alusta.

Tietopakettiin on koottu hankkeeseen liittyvää valmisteluaineistoa,
uutisaineistoa, oikeusvertailevaa aineistoa ja kirjallisuutta.
Tietopakettia tullaan täydentämään hankkeen edetessä.

Lisätietoa 

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments