Valtavoudinvirasto: Ulosoton asiamäärissä kasvua alkuvuodesta

19.8.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Vuoden 2013 ensimmäisen puoliskon aikana ulosottoon tuli vireille 1 439 749 uutta asiaa, mikä on noin 70 000 asiaa enemmän kuin viime vuonna. Tämä tarkoittaa noin 5 prosentin kasvua edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta

Kasvu koostui yksityisoikeudellisten asioiden määrän voimakkaasta
lisääntymisestä. Niiden määrä oli noin 70 prosenttia edellisvuotista
korkeampi. Veroasioita tuli vireille 9 prosenttia ja muita
julkisoikeudellisia asioita noin 12 prosenttia vähemmän edellisvuoteen
verrattuna.

Vaikka yksityisoikeudellisten asioiden määrä kasvoi voimakkaasti,
rahamääräisesti keskimääräinen yksityisoikeudellinen ulosottovelka
pieneni. Vireille tulleiden julkisoikeudellisten asioiden euromäärä taas
on asiamäärien vähentymisestä huolimatta kasvanut. Yhteensä kesäkuun
lopussa vireillä olleiden asioiden rahamääräinen arvo korot huomioimatta
oli vajaa 3 miljardia euroa. Kasvua vuoden takaiseen tilanteeseen
verrattaessa tapahtui 5,4 prosenttia.

Kesäkuun loppuun mennessä ulosottovirastot olivat perineet noin 452
miljoonaa euroa, mikä on 4 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuoden
vertailujaksona.


Ulosottoon yhä enemmän henkilövelallisia – yritysvelallisten määrä laskenut

Kesäkuun loppuun mennessä ulosottoon oli tullut vireille 346 807
uutta velallista, mikä on 43 690 enemmän kuin viime vuonna. Kasvun
taustalla oli luonnollisten henkilöiden määrän lisääntyminen, joita
saapui ulosottoon 314 700 eli noin 17 prosenttia enemmän kuin viime
vuonna vastaavalla ajanjaksolla. Oikeushenkilöitä tuli vireille kesäkuun
loppuun mennessä 32 107, mikä on 7,8 prosenttia edellisvuotta vähemmän.

Kesäkuun lopussa ulosotossa oli vireillä yhteensä 286 278 velallista,
joista 267 053 oli luonnollisia henkilöitä ja 19 225 oikeushenkilöitä.
Pitkäkestoisessa eli yhtäjaksoisesti yli kaksi vuotta ulosotossa olleita
velallisia oli kesäkuun lopussa noin 65 000. Vastaava luku vuotta
aiemmin oli noin 62 000.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments