Valtakunnansyyttäjänvirasto: Raiskaus, uusi syyteharkinta, syyttämättä jättäminen, päätöksen perusteleminen

11.7.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Apulaisvaltakunnansyyttäjä otti syyteharkintaansa asian, jossa kihlakunnansyyttäjä oli tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen ei näyttöä -perusteella soveltaen vanhentunutta lainkohtaa

Syyteharkinnassaan myös apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, ettei riittävää näyttöä ollut syytteen nostamiseen.

Kysymys
on ollut raiskausta koskevan rikoslain 20 luvun 1 §:n toisen momentin
sisällöistä. Kyseisen lainkohdan mukaan raiskauksesta tuomitaan myös se,
joka on sukupuoliyhteydessä toisen henkilön kanssa käyttämällä
hyväkseen sitä, että toinen pelkotilan takia on kykenemätön puolustamaan
itseään. Oulun syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä oli
perusteluissaan viitannut lainkohdan aiempaan sanamuotoon, joka
edellytti epäillyn saattaneen toisen edellä mainitun kaltaiseen
pelkotilaan. Uusi sanamuoto on tullut voimaan 1.6.2011 ja epäilty teko
tapahtunut 15.7.2012.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä kehotti
kihlakunnansyyttäjää vastaisuudessa kiinnittämään huomiota sovellettavan
lain mahdollisiin muutoksiin (Dnro 226/21/13).

  Lisätietoa
Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments