Tilastokeskus: Hallinto-oikeudet ratkaisivat 20 600 asiaa vuonna 2012

24.9.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Hallinto-oikeudet käsittelivät vuonna 2012 yhteensä 20 600 asiaa, mikä on 6 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuotena

Suurimmat asiaryhmät olivat edelleen sosiaali-
ja terveydenhuolto sekä verotus. Tiedot käyvät ilmi
Tilastokeskuksen julkaisemista luvuista.

Ratkaistujen sosiaali- ja terveydenhuollon asioiden määrä pysyi
edellisvuoden tasolla. Veroasioiden määrää pienensi erityisesti
autoverovalitusten puoliintuminen. Liikenne- ja viestintäasioiden
määrään vaikutti mm. pysäköintivirhe- ja televisiomaksuasioiden
sekä ajoneuvon siirtämistä koskevien maksuasioiden väheneminen.
Ulkomaalaisasioista oleskelulupa-asiat perheiden yhdistämisen
perusteella lisääntyivät kolmanneksen, sen sijaan turvapaikka-asiat
vähenivät. Ympäristöasioista lisääntyivät vesitalouteen ja etenkin
vesihuoltolakiin liittyvät asiat sekä louhintaan, murskaukseen ja
asfaltti- tai betoniasemiin liittyvät ympäristölupa-asiat.

Hallinto-oikeuksiin saapui vuonna 2012 19 300 asiaa, mikä
on yli 800 asiaa vähemmän kuin edellisenä vuotena. Vuoden 2012
lopussa vireillä oli 11 500 asiaa eli lähes 300 asiaa vähemmän
kuin vuonna 2011. Hallinto-oikeuksien käsittelemät asiat
muodostuvat valituksista, hallintoriita-asioista, hakemuksista,
alistuksista ja kanteluista.

Keskimääräinen käsittelyaika kaikissa hallinto-oikeuksien
ratkaisemissa asioissa pysyi ennallaan, 7,6 kuukaudessa.
Käsittelyajoissa on huomattavia eroja eri asiaryhmien välillä.
Vero- ympäristö- ja itsehallintoasioissa käsittely kesti pisimpään,
keskimäärin 10 kuukaudesta 12 kuukauteen. Sosiaali- ja
terveydenhuollon asiat käsiteltiin nopeimmin, keskimäärin 4,1
kuukaudessa. Sosiaaliasiat käsiteltiin keskimäärin puolessa
vuodessa ja terveydenhuollon sekä sairaanhoidon asiat keskimäärän
1,3 kuukaudessa. Terveydenhuollon ja sairaanhoidon asioista 95
prosenttia oli hallinto-oikeuksille vahvistettavaksi alistettuja
viranomaispäätöksiä, jotka koskivat hoitoon määräämisiä
mielenterveysasioissa.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments