Tasa-arvovaltuutettu: Sukupuolen korjaaminen ja opiskelija-asuminen

13.6.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Opiskelijajärjestön edustaja kysyi tasa-arvovaltuutetun kantaa siihen, miten sukupuolivähemmistöt ja erityisesti sukupuolen korjaaminen pitäisi ottaa huomioon opiskelija-asuntojen välittämisessä

Esimerkiksi eräässä
tapauksessa opiskelija-asuntoja välittävä taho ei ollut valmis
ottamaan huomioon opiskelijan sukupuolen korjaamiseen liittyvää
tarvetta siirtyä soluasunnosta toiseen tai saada oma asunto
korjausprosessin ajaksi. Opiskelijan vanhassa soluasunnossa ehti
käynnistyä kiusaaminen ja muut solussa asuneet toivoivat
opiskelijan muuttavan pois.

Tasa-arvovaltuutettu pyysi muutamilta opiskelija-asuntoja
tarjoavilta tahoilta selvitystä siitä, millaisia käytäntöjä niillä
on sukupuolen ja sukupuolivähemmistöön kuulumisen huomioon
ottamisessa toiminnassaan. Selvityksen mukaan soluasunnot on jaettu
pääsääntöisesti sukupuolen mukaan nais- ja miessoluihin.

Tasa-arvolaki ei estä sitä, että useamman opiskelijan yhteisiin
asuntoihin valitaan asukkaat sukupuolen perusteella siten, että
naiset ja miehet asuvat eri asunnoissa. Ihmiset ovat kuitenkin
sukupuoli-identiteetiltään ja sukupuolen ilmaisultaan moninaisia,
eivätkä kaikki ole luokiteltavissa sukupuoleltaan yksiselitteisesti
naisiksi tai miehiksi. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ovat
esimerkiksi transsukupuoliset, transvestiitit, transgenderit ja
intersukupuoliset henkilöt.

Tasa-arvovaltuutettu totesi, että jokaisella on oikeus elää omaksi
kokemassaan sukupuolessa ja ilmaista sukupuoltaan ilman, että hän
joutuu sen vuoksi sukupuoleen perustuvan häirinnän tai muun
syrjinnän kohteeksi. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvat henkilöt ovat
usein muita alttiimpia joutumaan sukupuoleen perustuvan häirinnän
ja muun syrjinnän kohteeksi. Häirinnän ja syrjinnän ehkäisemiseksi
heidän erityinen tilanteensa olisi otettava huomioon myös
opiskeluun liittyvissä asumisjärjestelyissä. Erityisesti sukupuolen
korjaamisella voi olla merkitystä henkilön asumisjärjestelyissä.

Transsukupuoliset kokevat oman sukupuolensa olevan toinen kuin
heille syntymässä väestörekisteriin merkitty sukupuoli. He haluavat
usein korjata sukupuolensa sisäisen identiteettinsä mukaiseksi.
Sukupuolen korjaaminen on usean vuoden kestävä elämänvaihe, jonka
aikana transsukupuolinen henkilö elää sosiaalisesti naisena tai
miehenä oman sukupuoli-identiteettinsä mukaisesti, saa halutessaan
lääketieteellisiä hoitoja sukupuolen korjaamiseen ja hänen nimensä
ja juridinen sukupuolensa (henkilötunnuksensa) muuttuvat. Jo
sukupuolen korjaamisen aikana henkilön on tärkeää saada tulla
kohdelluksi sen sukupuolen mukaisesti, jonka mukaisessa roolissa
hän tosiasiallisesti elää.

Kun henkilö on korjaamassa sukupuoltaan, hyvä käytäntö
opiskelija-asuntoa myönnettäessä on pitää hänen sukupuolenaan hänen
omaksi kokemaansa sukupuolta. Myös tilanteissa, joissa
henkilö alkaa elää kesken opiskeluasumistaan omaksi
kokemansa sukupuolen mukaisessa sosiaalisessa roolissa, olisi hyvä
käytäntö henkilön niin toivoessa järjestää hänelle mahdollisuus
siirtyä tämän sukupuolen mukaiseen soluasuntoon tai yhden hengen
asuntoon. On tärkeää, että myös transsukupuolisilla henkilöillä on
oikeus oman sukupuoli-identiteettinsä mukaiseen asumisjärjestelyyn
opiskeluaikana vastaavalla tavalla kuin muillakin
opiskelijoilla.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments