SM: Maahanmuuttohallinnon tuloksellisuus on parantunut

4.3.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Maahanmuuttohallinnon tuloksellisuutta on parannettu organisoimalla Maahanmuuttoviraston töitä sekä erityisesti turvapaikkaprosessiin liittyviä vaiheita.

Myös turvapaikanhakijoiden vastaanottojärjestelmää on kehitetty ja
vastaanottotoiminnan määrärahoja käytettiin vuonna 2012 lähes 14,5 milj.
euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Maahanmuuttohallinnon tehostaminen liittyy hallitusohjelmaan
kirjattuihin tavoitteisiin. Turvapaikkahakemusten käsittelyä halutaan
nopeuttaa hallituskauden loppuun mennessä. Samalla päätösten laatu
pyritään säilyttämään vähintään nykyisellä tasolla. Myös
vastaanottojärjestelmän kustannuksia pyritään vähentämään ja
käsittelyaikoja lyhentää. Kielteisestä päätöksestä johtuvia käännytyksiä
pyritään panemaan täytäntöön nykyistä nopeammin ja turvapaikka-asioiden
muutoksenhakuprosessia pyritään nopeuttamaan.

Turvapaikkaprosessia selkeytetty ja täsmennetty

Maahanmuuttovirasto on nopeuttanut ja sujuvoittanut
turvapaikkaprosessiin liittyviä työvaiheita. Prosessissa on panostettu
esimerkiksi hakemusten seulontaan ja keskitetty resursseja alkuvaiheen
tutkintaan. Turvapaikkapäätösten rakennetta on selkeytetty ja
turvapaikanhakijoiden puhuttelujärjestelyjä mallinnettu, millä on voitu
parantaa laatua, nopeuttaa menettelyä ja lisätä yhdenmukaisuutta.
Lisäksi turvapaikkaprosessin eri vaiheiden välisiä hukka-aikoja ja
kuormittavuutta on vähennetty.

Maahanmuuttovirasto, poliisi ja rajavartiolaitos ovat vahvistaneet
yhteistyötä osana turvapaikkaprosessin tehostamista. Kaikkiaan prosessin
kehittämistoimilla arvioidaan olleen vaikutusta päätösmäärien kasvuun.
Vuoden 2012 aikana Maahanmuuttoviraston tutkinnassa olevien päätösten
määrä kasvoi vuoteen 2011 verrattuna kasvanut noin 400:lla. Ensiasteen
päätös tehtiin Maahanmuuttovirastossa noin 1 900 turvapaikanhakijalle,
jolloin 54 %:lle hakijoista päätös tehtiin alle kuudessa kuukaudessa.

Helsingin hallinto-oikeudessa turvapaikka-asioiden keskimääräinen käsittelyaika lyheni 21 päivällä vuoden 2012 aikana.

Myös poliisin keskimääräinen turvapaikkatutkinta-aika on lyhentynyt ja
maasta poistamismenettely tehostunut. Maasta poistettujen määrä nousi ja
oli vuonna 2012 yhteensä 2 440, kun määrä vuonna 2011 oli 2 252
henkilöä. Vuonna 2012 maasta poistamisia tehtiin 5 % enemmän kuin
edellisenä vuonna.

Odotusaika vastaanottokeskuksissa edelleen pitkä

Turvapaikanhakijoiden vastaanottojärjestelmää on sopeutettu
hakijamääriä vastaavaksi. Majoituskapasiteetin käyttöastetta on pidetty
mahdollisimman korkeana (90 %) vajaakäytön välttämiseksi.
Laitosmuotoisesta asumismallista pyritään siirtymään edullisempaan
asuntopohjaiseen malliin. Vastaanottotoiminnan määrärahoja käytettiin
vuonna 2012 lähes 14,5 milj. euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Vaikka turvapaikkaprosessia ja vastaanottotoimintaa on kehitetty,
sopeuttamistoimilla ei voida vaikuttaa kuntaan siirtymisen prosessiin,
eikä sen nopeuttamiseen. Vastaanottokeskuksissa oleskelee keskimäärin
550 oleskeluluvan saanutta turvapaikanhakijaa kuntapaikkojen
riittämättömyyden vuoksi. Tämä aiheuttaa merkittäviä kustannuksia
vastaanottotoiminnalle.

Keskimääräinen odotusaika vastaanottokeskuksessa oleskeluluvan saannin
jälkeen on tavoitteeseen nähden edelleen kaksinkertainen (tavoite
keskimäärin 2 kk, toteuma keskimäärin 4 kk). Vastaanottokeskukset
tukevat oleskeluluvan saaneiden omaehtoista muuttoa kuntiin ja
toimintatapa on muodostunut jo virallista sijoitustoimintaa
sujuvammaksi.

Tuloksellisuutta parantavia toimia on tarkasteltu sisäministeriön
johtamassa työryhmässä kaikkien turvapaikkaprosessiin ja sen eri
vaiheisiin osallistuvien viranomaisten kesken. Lisätietoa hallinnon
kehittämisestä työryhmän raportissa:


www.intermin.fi/fi/kehittamishankkeet/maahanmuuttohallinnon_tuloksellisuuden_parantaminen

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments