OM: Oikeusaputoimistojen hallintoa keskitetään – toimipaikat säilyvät ennallaan

22.8.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Oikeusaputoimistojen hallintoa keskitetään vuosien 2014 ja 2015 alusta. Vaikka toimistoja yhdistetään hallinnollisesti, asiakkaita vastaanottavien toimipisteiden määrä ei vähene

Hallinnollisesti
itsenäisten oikeusaputoimistojen määrä vähenee vuoden 2015 alkuun
mennessä 34:sta 27:een, mutta asiakkaita palvellaan edelleen 165
toimipisteessä. Toimistoissa työskentelevän henkilöstön määrä ei
myöskään vähene.

Uudistuksella pyritään keventämään hallintoa, vähentämään pienten toimistojen haavoittuvuutta ja lisäämään henkilöstön työtehtävien järjestelymahdollisuuksia.

Samalla oikeusaputoimistojen nimiä uudistetaan maakuntapohjaisiksi, kuten useissa muissakin valtion virastoissa on tehty.


Valtion
oikeusaputoimistot vastaavat holhoustoimen yleisistä
edunvalvontapalveluista. Muutokset vaikuttavat näin myös
oikeusaputoimistojen edunvalvonta-alueisiin.

Mikä muuttuu?

Uudistus koskee 1.1.2014 lukien kahdeksaa oikeusaputoimistoa, joista muodostetaan neljä uutta toimistoa seuraavasti:


Mikkelin
ja Savonlinnan oikeusaputoimistot yhdistetään ja niistä muodostetaan
Etelä-Savon oikeusaputoimisto. Oikeusapupalvelut säilyvät edelleen
molemmissa kaupungeissa. Samalla tavoin yhdistetään Iisalmen ja Kuopion
oikeusaputoimistot Pohjois-Savon oikeusaputoimistoksi. Hyvinkään ja
Järvenpään oikeusaputoimistot yhdistetään ja muodostetaan
Keski-Uudenmaan oikeusaputoimisto. Kotkan ja Kouvolan oikeusaputoimistot
yhdistetään Kymenlaakson oikeusaputoimistoksi.


Lisäksi Lahden oikeusaputoimiston nimi muutetaan 1.1.2014 maakuntapohjaisesti Päijät-Hämeen oikeusaputoimistoksi.


Jo
aiemmin oikeusministeriö on antanut asetuksen, jonka mukaan Oulun ja
Oulunseudun oikeusaputoimistot yhdistetään vuoden 2014 alusta ja
muodostetaan uusi Oulun oikeusaputoimisto.


1.1.2015
lähtien Turun ja Varsinais-Suomen oikeusaputoimistot yhdistetään
hallinnollisesti ja niistä muodostetaan Varsinais-Suomen
oikeusaputoimisto. Kankaanpään ja Porin oikeusaputoimistot yhdistetään
Satakunnan oikeusaputoimistoksi. Samalla Kankaanpään oikeusaputoimiston
Ikaalisten ja Parkanon toimipaikat siirtyvät osaksi Pirkanmaan
oikeusaputoimistoa. Muutoksen myötä Kankaanpään oikeusaputoimiston
edunvalvonta-alueeseen kuuluvat Hämeenkyrön, Ikaalisten, Kihniön ja
Parkanon kunnat siirretään hallinnollisesti Pirkanmaan
oikeusaputoimiston edunvalvonta-alueeseen.

Etäpalvelua kehitetty

Oikeusaputoimistot
ovat kehittäneet palveluaan niin, että asiakas voi tarvittaessa saada
videoyhteyden avulla oikeusapua toisessa toimistossa työskentelevältä
oikeusavustajalta. Esimerkiksi Keski-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla ja
Oulussa on kokeiltu ns. etäpalvelua, jossa asiakkaita vastaanotetaan
yhteispalvelupisteessä.


Yhteydenotto
toiseen toimistoon voi olla tarpeen esimerkiksi silloin, jos toimiston
oikeusavustaja on aiemmin toiminut asiakkaan vastapuolen avustajana ja
tullut siitä syystä esteelliseksi hoitamaan asiaa. Asianajajia ja oikeusavustajia koskevat samat esteellisyyssäännöt.


Oikeusaputoimistot
voivat ottaa sekä oikeusavun että yleisen edunvalvonnan asiakkaita
vastaan myös muissa kuin oikeusministeriön asetuksessa mainituissa
toimipaikoissa.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments