OM: Katsaus toistuvaan rikoksen uhriksi joutumiseen ja sen ehkäisyyn

2.10.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Rikollisuus ei jakaudu yhteiskunnassa tasaisesti, sillä pieni vähemmistö sekä tekee että kokee rikoksia huomattavasti enemmän kuin muut. Esimerkiksi aikaisempi väkivaltakokemus ennustaa voimakkaasti tulevaa väkivaltaa

Tämä pätee sekä väkivallan tekemiseen että väkivallan uhriksi
joutumiseen. Samankaltaisia havaintoja on tehty myös murto-, omaisuus-
ja seksuaalirikoksista. Mainittujen syiden vuoksi moni kriminologi
katsoo, että tehokkaimmat rikoksentorjuntastrategiat keskittyvät
rikoksen tekijän sijasta rikoksen uhriin.

Katsauksessa kerrotaan rikosuhrikokemusten kasautumisesta
tutkimustiedon valossa. Selvitystä varten toistuvaa uhriksi joutumista
käsittelevää tutkimuskirjallisuutta etsittiin eri hakukoneilla kevään ja
kesän 2012 aikana. Raportti pohjautuu pääosin ulkomaiseen
tutkimustietoon, mutta myös joitakin suomalaisia tutkimuksia ja
tunnuslukuja tiettyjen rikosten toistuvuudesta esitetään. Raportissa
esitetään myös kansainvälisesti tunnustettuja strategioita ja keinoja,
joilla uhrikokemusten kasautumista on pyritty ja onnistuttu vähentämään.

Katsauksen mukaan toistuvan uhriksi joutumisen piirteet ovat hyvin
samanlaisia eri Euroopan maissa. Naisiin kohdistuvat seksuaalirikokset
ovat tyypillisimpiä toistuvia rikoksia. Niistä lähes puolet kohdistuu
samoihin naisiin useamman kerran. Kasautuminen on yleisempää henkilöön
kohdistuvissa rikoksissa kuin omaisuuteen kohdistuvissa rikoksissa.
Monista haasteista huolimatta rikosuhrikokemusten kasautumista voidaan
torjua. Ensisijaista on suunnitella käyttöön otettava menetelmä
huolellisesti, tunnistaa tilannesidonnaiset ehkäisymenetelmät ja
varmistaa, että menetelmää sovelletaan oikealla tavalla käytäntöön.

Lisätietoa 

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments