Maahanmuuttovirasto: Inkerinsuomalaisia paluumuuttajia odotettavissa vielä muutama tuhat

5.6.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Inkerinsuomalaisten paluumuutto päättyy 1.7.2016. Maahanmuuttovirasto arvioi, että määräaikaan mennessä paluumuutto-oikeuttaan käyttää vielä noin 3 000 inkerinsuomalaista. Vuonna 2012 paluumuuttajia tuli Suomeen noin 800

Inkerinsuomalaisten eli kansallisuudeltaan suomalaisten paluumuutto on oleskelulupakriteeri, jonka luotiin 1990-luvun alussa entisen Neuvostoliiton alueella asuville inkerinsuomalaisille.


Tarkkaa jäljellä olevien paluumuuttajien määrää on vaikea ennakoida, sillä monen inkerinsuomalaisen elämäntilanne on saattanut muuttua niin, etteivät he halua käyttää paluumuutto-oikeuttaan.


 


Paluumuutto-oikeutta voivat käyttää sellaiset henkilöt, jotka ovat ilmoittautuneet paluumuuttojonoon 1.7.2011 mennessä. Silloin paluumuuttojono suljettiin ja aloitettiin viiden vuoden siirtymäaika. Paluumuuttojonoon ilmoittautuneilla on siis aikaa heinäkuuhun 2016 hakea oleskelulupaa.

Paluumuuttajalla täytyy olla suomalainen syntyperä


Paluumuuttajan oleskelulupaa voi hakea, jos hakija on itse, toinen hänen vanhemmistaan tai ainakin kaksi hänen neljästä isovanhemmastaan on tai on ollut kansallisuudeltaan suomalainen. Kansallisuudella ei tarkoiteta kansalaisuutta, vaan etnistä taustaa, eli kuulumista tiettyyn kansanryhmään. Nykyiset paluumuuttajat ovat yleensä kansallisuudeltaan suomalaisten lapsia ja lapsenlapsia.

Kielitaito on paluumuuton edellytys


Jotta inkerinsuomalainen paluumuuttaja voi saada oleskeluluvan Suomeen, hänen on osattava riittävän hyvin suomen tai ruotsin kieltä. Kielitaidon voi todistaa suorittamalla joko Maahanmuuttoviraston järjestämän kielikokeen tai yleisen kielitutkinnon (YKI) suomen tai ruotsin kielessä.


 


Selvä enemmistö inkerinsuomalaisista paluumuuttajista saa oleskelulupahakemukseensa myönteisen päätöksen. Kielitaidon puute oli aiemmin suurin syy kielteisiin päätöksiin. Heinäkuun 2011 alusta alkaen eli paluumuuttojonon sulkeuduttua kielitaito on kuitenkin täytynyt osoittaa ennen kuin oleskelulupahakemuksen on voinut jättää vireille.


 


Kielitaidon parantamiseksi paluumuuttajilla on mahdollisuus käydä lukuvuoden pituinen, ilmainen paluumuuttovalmennus ennen kielikokeen suorittamista. Ilman paluumuuttovalmennusta harvan kielitaito täyttäisi oleskeluluvan vaatimukset.


 


Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments