Kela: Sosiaalivakuutus.fi: EU-sosiaaliturvan yhteensovittaminen haastaa lainsäädännön

26.9.2017 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

EU-alueen vapaa liikkuvuus pyrkii tukemaan talouskasvua mutta edellyttää sosiaaliturvan yhteensovittamista

EU-maiden välillä liikkuvien sosiaaliturvaoikeuksia on 2000-luvulla sovitettu yhteen EU-asetuksin. Työntekijöiden vapaa liikkuvuus halutaan turvata parantamalla elin- ja työoloja.

Suomessa asetukset tulivat voimaan vuonna 2010. Käytännössä ne eivät juuri muuttaneet EU-maiden välillä liikkuvien sosiaalisia oikeuksia vaan koskivat hallintoa ja järjestelmiä. Vapaa liikkuvuus on aina kuulunut EU:n periaatteisiin ja lainsäädäntöön.

”Pohjalla olivat sosiaaliturvan yhteensovittamissäännökset jo 1970-luvun alusta. Nyttemmin on pyritty yksinkertaistamaan sääntöjä ja vaikuttamaan siihen, että kansalaiset saisivat palvelunsa sujuvammin ja paremmin”, kuvaa Kelan kansainvälisen osaamiskeskuksen päällikkö Suvi Rasimus.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments