Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus henkilötietojen käsittelyä koskevassa asiassa

23.9.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Julkisasiamies Bot katsoo, että komission päätös, jossa henkilötietojen suoja
Yhdysvalloissa todetaan riittäväksi, ei estä kansallisia viranomaisia keskeyttämästä Facebookin eurooppalaisia käyttäjiä koskevien tietojen siirtämistä Yhdysvalloissa sijaitseville palvelimille. Julkisasiamies pitää lisäksi kyseistä komission päätöstä pätemättömänä.

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kyseisen päätöksen tulkintaa Euroopan
unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 7, 8 ja 47
artiklan sekä direktiivin 95/46 25 artiklan 6 kohdan kannalta. Tämä
pyyntö on esitetty riidassa, jossa ovat vastakkain Schrems ja Data
Protection Commissioner (tietosuojavaltuutettu) ja joka koskee sitä,
että viimeksi mainittu on kieltäytynyt tutkimasta kantelua, jonka
Schrems oli tehnyt sen vuoksi, että Facebook Ireland Ltd. (jäljempänä
Facebook Ireland) säilyttää käyttäjiensä henkilötietoja Yhdysvalloissa
sijaitsevilla palvelimilla.

Schrems
on Itävallan kansalainen, joka asuu Itävallassa. Hän on ollut
Facebookin sosiaalisen verkoston jäsen vuodesta 2008 lähtien.

Kaikkia
Facebookin käyttäjiä, jotka asuvat unionin alueella, pyydetään tekemään
sopimus Facebook Irelandin kanssa; tämä on Yhdysvalloissa sijaitsevan
emoyhtiön Facebook Inc:n (jäljempänä Facebook USA) tytäryhtiö. Unionin
alueella asuvien Facebook Irelandin käyttäjien tiedot siirretään
kokonaan tai osittain Facebook USA:n palvelimille, jotka sijaitsevat
Yhdysvaltojen alueella, ja säilytetään siellä.

Schrems
teki 25.6.2013 tietosuojavaltuutetulle kantelun, jossa hän vetosi
lähinnä siihen, että Yhdysvaltojen oikeus ja käytänteet eivät tarjonneet
mitään tosiasiallista suojaa valtion harjoittamaa tarkkailua vastaan
tiedoille, joita säilytettiin Yhdysvaltojen alueella. Tämä ilmeni hänen
mukaansa paljastuksista, joita Snowden oli tehnyt toukokuusta 2013
lähtien Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun ja erityisesti kansallisen
turvallisuusviranomaisen (National Security Agency, jäljempänä NSA) toiminnasta.

 Näistä paljastuksista
ilmenee muun muassa, että NSA oli ottanut käyttöön ns.
”PRISM”-ohjelman, jonka yhteydessä tämä virasto oli saanut vapaan pääsyn
massatietoihin, joita oli tallennettu Yhdysvalloissa sijaitseville
palvelimille, jotka olivat useiden internet- ja teknologia-alalla
toimivien yhtiöiden, kuten Facebook USA:n omistuksessa tai valvonnassa.

Tietosuojavaltuutettu
arvioi, että se ei ollut velvollinen tutkimaan kantelua, koska sillä ei
ollut oikeudellista perustaa. Se katsoi, että ei ollut näyttöä siitä,
että NSA olisi päässyt Schremsin tietoihin. Sen mielestä kantelu piti
hylätä myös päätöksen 2000/520 vuoksi, koska komissio oli todennut
siinä, että Yhdysvalloissa taataan siirrettyjen henkilötietojen
tietosuojan riittävä taso. Kaikki kysymykset, jotka liittyvät näiden
tietojen suojan riittävyyteen Yhdysvalloissa, pitäisi ratkaista tämän
päätöksen mukaisesti, mikä estää sen mukaan kantelussa esiin tuodun
ongelman tutkimisen.

Schrems nosti High Court of Ireland (Irlanti)  kanteen tästä tietosuojavaltuutetun päätöksestä hylätä hänen kantelunsa. High Court of Ireland pyysi asiasta ennakkoratkaisua.

Julkisasiamies ehdotttaa , että unionin tuomioistuin ratkaisisi High
Courtin esittämät ennakkoratkaisukysymykset seuraavasti:

Yksilöiden
suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta
liikkuvuudesta 24.10.1995 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston
direktiivin 95/46/EY 28 artiklaa, luettuna Euroopan unionin
perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklan valossa, on tulkittava siten, että se,
että on olemassa direktiivin 95/46 25 artiklan 6 kohdan nojalla tehty
Euroopan komission päätös, ei estä kansallista valvontaviranomaista
tutkimasta kantelua, jossa väitetään, että tietyssä kolmannessa maassa
ei taata siirretyille henkilötiedoille tietosuojan riittävää tasoa, ja
tarvittaessa keskeyttämästä näiden tietojen siirtoa.

Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivin 95/46/EY mukaisesti yksityisyyden
suojaa koskevien safe harbor -periaatteiden antaman suojan
riittävyydestä ja niihin liittyvistä Yhdysvaltojen kauppaministeriön
julkaisemista tavallisimmista kysymyksistä 26.7.2000 tehty komission
päätös 2000/520/EY on pätemätön.

Linkki ratkaisuehdotukseen asiassa C-362/14

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments