Ilta-Sanomat: Euroopan asema tulee nousemaan” – Facebook ja Google muutosten edessä

24.9.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion mukaan tietojen- ja yksityisyydensuojaa koskeviin lakeihin on lähiaikoina tulossa merkittäviä muutoksia

Eurooppa on nostamassa
asemaansa asukkaiden yksityisyyden valvonnassa, arvioi
tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio. Esimerkiksi Facebook ja Google
voivat joutua muuttamaan toimintatapojaan merkittävästi.

Suomen tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion
mukaan yhdysvaltalaiset verkkoyhtiöt voivat joutua muuttamaan
merkittävästi toimintaansa EU-tuomioistuimen ja -komission päätösten
takia.

– Euroopan asema tulee nousemaan, mikä on hyvä juttu, Aarnio sanoo.

Yksi merkki tästä saatiin keskiviikkoaamuna, kun EU-tuomioistuimen julkisasiamies Yves Bot
julkisti lausunnon Facebookia koskevasta kanteesta. Kanteen mukaan
Facebook ei turvaa eurooppalaisten käyttäjätietoja Yhdysvaltojen
tekemältä laajalta verkkovakoilulta, kun ne siirretään Yhdysvaltoihin.

Botin
mukaan vakoilu on vaarantanut eurooppalaisten käyttäjien tiedot.
Yhdysvaltojen ja Euroopan välille solmittiin vuonna 2000 niin sanottu
Safe Harbor -sopimus, jonka mukaan yhdysvaltalaiset yhtiöt voivat
siirtää eurooppalaisten käyttäjiensä tietoja Yhdysvalloissa
sijaitseville palvelimille, jos ne noudattavat tiettyjä tietoturvaan ja
yksityisyyteen liittyviä ehtoja.

Botin mukaan Safe Harbor
-sopimus on Yhdysvaltojen laajan vakoilun takia mitätön, sillä kukaan ei
voi enää taata eurooppalaisten käyttäjien tietojen yksityisyyttä
Yhdysvalloissa.

Lausunnosta tekee erityisen painavan se, että
EU-tuomioistuimen tuomarit usein seuraavat päätöksessään
julkisasiamiehen lausuntoa. Suomen tietosuojavaltuutetun Reijo Aarnion mukaan lausunnolla voi olla merkittäviä vaikutuksia yhdysvaltalaisiin verkkoyhtiöihin.

– Yhdysvaltalaiset Safe Harbor -menettelyä käyttäneet yritykset voivat joutua muuttamaan toimintatapojaan, Aarnio arvelee.

– Pitäisin silmät auki, miten yhdysvaltalaiset yritykset reagoivat päätökseen.

Hänen mukaansa Safe Harboria on arvosteltu sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.

– Amerikkalaisten
mielestä menettely on monimutkainen, eurooppalaisten mielestä toisella
puolella lain valvonta on ollut heikkoa.

Aarnion mukaan paljon
mukaan varsinkin EU-tuomioistuin on kunnostautunut näkyvästi
eurooppalaisten tietosuojan valvonnassa. Tuomioistuin teki muun muassa
päätöksen oikeudesta tulla unohdetuksi, minkä takia Googlen on
poistettava hakutuloksistaan esimerkiksi virheellisiä ja vanhentuneita
tietoja.

– Komission pitää panna enemmän panostusta asiaan.
Tuomioistuimen päätökset voivat vaikeuttaa ja nopeuttaa neuvotteluja,
Aarnio arvelee.

Aarnion mukaan EU-komissio on kuitenkin jo
tiedottanut uudesta sopimuksesta, jonka pitäisi antaa eurooppalaisille
vastaava lainsuoja yhdysvaltalaisille. Tämä sopimus on allekirjoituksia
vaille valmis.

Parin kuukauden päästä on tulossa voimaan myös
tietosuoja-asetus, joka yhtenäistää henkilötietojen ja -rekistereiden
käyttöä Euroopassa. Aarnion mukaan asetus myös selventää eurooppalaista
lainsäädännön suhdetta yhdysvaltalaisiin yrityksiin.

– Amerikkalaiset
yritykset ovat sanoneet suoraan, etteivät Euroopan lait koske heitä,
ellei heillä ole varsinaista toimintaa Euroopassa, Aarnio.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments