Euroopan komissio: Pääomamarkkinaunioni: toimintasuunnitelma yritys- ja investointitoiminnan rahoituksen edistämiseksi

30.9.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Euroopan komissio esitteli tänään pääomamarkkinaunionia koskevan toimintasuunnitelman. Pyrkimyksenä on auttaa luomaan todelliset pääoman sisämarkkinat EU:n kaikkia 28:aa jäsenvaltiota varten

Tänään esiteltiin myös toimintasuunnitelman ensimmäiset ja kaikkein
kiireellisimmät vaiheet. Tällainen on esimerkiksi
arvopaperistamismarkkinoiden tervehdyttäminen.

Pääomamarkkinaunioni on investointiohjelman
peruspilari. Se on osa Junckerin komission ensisijaista tavoitetta
edistää työpaikkoja, kasvua ja investointeja koko EU:ssa.
Pääomamarkkinaunionin tavoitteena on torjua päättäväisesti
investointivajetta lisäämällä ja monipuolistamalla eurooppalaisten
yritysten ja pitkän aikavälin hankkeiden saatavilla olevia
rahoituslähteitä.

Pankkien luotonantoa täydentäviä vaihtoehtoisia
rahoituslähteitä, kuten riskipääomamarkkinat, joukkorahoitus ja
varallisuudenhoito, käytetään laajemmin muualla maailmassa. Niillä
tulisikin olla suurempi rooli rahoituksen tarjonnassa yrityksille,
joilla on vaikeuksia rahoituksen saannissa. Tämä koskee erityisesti pk-
ja startup-yrityksiä. Rahoituslähteiden monipuolistuminen on hyväksi
investoinneille ja yrityksille mutta se on myös olennaista
rahoitusvakauden kannalta, sillä se lieventää mahdollisten
pankkisektorin ongelmien vaikutusta yrityksiin ja niiden rahoituksen
saantiin. Tästä syystä pääomamarkkinaunioni on myös tärkeä osa työtä,
jolla Euroopan talous- ja rahaliitto pyritään saamaan valmiiksi.

Komissio
myös haluaa poistaa esteitä, jotka ehkäisevät rajat ylittäviä
sijoituksia EU:ssa, jotta yritykset ja infrastruktuurihankkeet voisivat
helpommin saada tarvitsemaansa rahoitusta riippumatta siitä, missä ne
sijaitsevat.

Pääomamarkkinaunioni on keskipitkän aikavälin hanke.
Siihen liittyy kuitenkin joitakin tärkeitä varhaisen vaiheen aloitteita.
Komissio esittelee tänään ensimmäisen joukon toimenpiteitä, joiden
tavoitteena on korkealaatuisen arvopaperistamisen elvyttäminen ja infrastruktuuriin
tehtävien pitkän aikavälin sijoitusten edistäminen. Lisäksi komissio
kertoo ennen vuoden loppua, millaisia muutoksia ehdotetaan esitedirektiiviin, jotta pienten ja keskisuurten yritysten olisi helpompaa ja halvempaa saada pääomaa.

Komissio on myös käynnistänyt kuulemiset pääomasijoitusrahastoista ja katetuista joukkolainoista.

Parempaa sääntelyä koskevien periaatteiden mukaisesti komissio myös käynnistää kannanottopyynnön
finanssialan lainsäädännön kumulatiivisista vaikutuksista
varmistaakseen, että lainsäädäntö toimii halutulla tavalla aiheuttamatta
(esimerkiksi) päällekkäisiä raportointivaatimuksia tai
epäjohdonmukaisuutta eri säädösten välillä.

Pääomamarkkinaunionissa
komission kokonaisvaltaisena tavoitteena on luoda sijoittajille
mahdollisuuksia, kytkeä rahoitus laajempaan talouteen ja edistää
rahoitusjärjestelmää, joka kestää häiriöitä paremmin ja jossa
yhdentyminen on syvempää ja kilpailua on enemmän. Komission
lähestymistapa on pragmaattinen, vaiheittainen ja tarkkaan
taloudelliseen analyysiin perustuva. Siinä myös otetaan huomioon
finanssijärjestelmän vakauteen kohdistuvat riskit.


Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments