Valtiovarainministeriö: Komissio ehdottaa uusia oikeuksia osakkeenomistajille ja lisää avoimuutta yhtiöiden päätöksiin

12.6.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

EU:n komissio ehdottaa listayhtiöiden osakkeenomistajille uusia oikeuksia ja yhtiöiden päätöksentekoon lisää avoimuutta

Ehdotuksen mukaan listayhtiön yhtiökokouksen tulee hyväksyä johdon palkitsemispolitiikka vähintään kerran
kolmessa vuodessa ja se on pidettävä julkisesti saatavilla. Yhteisösijoittajien olisi julkistettava muun muassa
vaikuttamis- ja sijoituspolitiikkansa. Valtioneuvosto pitää sääntelyä pääosin hyödyllisenä mutta pyrkii vielä
parantamaan ehdotusta.

Valtioneuvosto hyväksyi 12.6.2014 eduskunnalle annettavaksi kirjelmän, joka koskee komission ehdotusta
osakkeenomistajien oikeudet -direktiivin muuttamiseksi.

Direktiivin tavoitteena on

– kannustaa osakkeenomistajia pitkäaikaiseen vaikuttamiseen listayhtiöissä
– edistää listayhtiön osakkeenomistajien tunnistamista yhtiöön nähden
– helpottaa tiedonkulkua yhtiön ja osakkeenomistajien välillä
– parantaa yhtiöiden vähemmistöosakkeenomistajien suojaa
– lisätä yhtiön avoimuutta suhteessa sen osakkeenomistajiin.

Erilaisia avoimuusvelvollisuuksia ehdotetaan listayhtiöiden osakkeenomistajina oleville eräille
yhteisösijoittajille, näiden puolesta toimiville omaisuudenhoitajille ja yhtiökokousten valtakirjaneuvonantajille.
Yhteisösijoittajien olisi julkistettava vaikuttamis- ja sijoituspolitiikkansa sekä tietoja omaisuudenhoitajan kanssa
sovituista toimintaperiaatteista. Valtakirjaneuvonantajien olisi julkistettava tietoja toimintaperiaatteistaan ja
menetelmistä, joilla laativat neuvonsa. Lisäksi neuvonantajien pitäisi ilmoittaa asiakkaille mahdollisista
eturistiriidoistaan.

Listayhtiön yhtiökokouksen tulee ehdotuksen mukaan hyväksyä johdon palkitsemispolitiikka vähintään kerran kolmessa
vuodessa ja palkitsemispolitiikka on pidettävä julkisesti saatavilla. Yhtiökokouksen olisi vuosittain hyväksyttävä
raportti johdon palkitsemisesta edellisellä tilikaudella. Raportti tulisi osaksi listayhtiöiden hallinto- ja
ohjausjärjestelmää koskevaa selvitystä, jonka listayhtiöt laativat nykyäänkin.

Listayhtiön tekemiin lähipiiriliiketoimiin ehdotetaan avoimuussääntelyä ja vaatimuksia yhtiökokouksen
päätöksenteosta. Yhtiökokouksen olisi hyväksyttävä lähipiiriliiketoimi, jonka arvo on yli viisi prosenttia yhtiön
taseesta tai joka on yhtiön tuloksen tai liikevaihdon kannalta merkittävä. Liiketoimeen osallinen osakkeenomistaja ei
saisi käyttää asiassa äänivaltaa yhtiökokouksessa.

Valtioneuvosto pitää sääntelyä pääosin hyödyllisenä.  Valtioneuvosto kannattaa pyrkimyksiä lisätä
osakkeenomistajien vaikutusmahdollisuuksia listayhtiöissä. Tämä tapahtuisi lisäämällä avoimuutta ja helpottamalla
osakkeenomistajan oikeuksien käyttämistä yli rajojen. Lisäksi valtioneuvosto tukee uutta sääntelyä, joka koskee
listayhtiöiden osakkeenomistajien tunnistamista ja yhtiöiden läpinäkyvyyttä suhteessa sen osakkeenomistajiin.

Osa ehdotetusta sääntelystä ei kuitenkaan ole suhteellisuusperiaatteen mukaista. Direktiivistä seuraisi
listayhtiöiden ja muiden osapuolten hallinnollisen taakan kasvua samalla, kun eräiden säännösten vaikuttavuus on
epävarmaa. Direktiivineuvotteluissa pyritäänkin parantamaan ehdotusta.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments