MTV.fi: EU vaatii tiukennuksia – Tivi: Youtuben pitää tarkastaa kaikki sisältö ennakkoon

17.1.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Europpan unionin komission uuden lakiuudistuksen myötä sosiaalisen median palveluiden tulisi tehdä suuria panostuksia algoritmipohjaiseen tunnistukseen ja sisällön sensurointiin

Euroopan unioni jatkaa edelleen sosiaalisen median yritysten
painostamista, jotta nämä poistaisivat laittoman materiaalin
alustoiltaan entistä tehokkaammin ennen sen leviämistä, kertoo  Tech Crunch.  EU:n komissio on jo aiemmin uhannut tehdä lakiin tiukennuksia, jos
yritykset eivät tee tarpeeksi töitä laittoman materiaalin leviämisen
estämiseksi.

Komission mukaan laiton materiaali tulisi
huomata ja poistaa sosiaalisen median palveluista nopeasti,
luotettavasti ja tehokkaasti. Suodattaminen ja havaitseminen tulisi
tapahtua automaattisesti.

Tivi kirjoittaa, 
että nyt EU:n komissiossa muovataan uutta yhtenäismarkkinan
lainsäädäntöä, joka sisältää myös esimerkiksi uuden tekijänoikeuslain.

Komission
esityksen mukaan palveluiden tulisi seuloa sisältöä entistä rajummin.
Uudistuksen tarkoituksena olisi puuttua netissä leviävään laittomaan
sisältöön, kuten vihapuheeseen, terrorismiin, lasten hyväksikäyttöön ja
tekijänoikeuksien suojaaman materiaalin levittämiseen.

Tivin mukaan uusi lainsäädäntö tulisi vaikuttamaan erityisesti videopalvelu Youtuben
toimintaan. Tehokkuutta laittoman materiaalin poistamisessa
haluttaisiin nimenomaan parantaa niin, että palvelut tarkastaisivat
ladattavan sisällön etukäteen.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments