Euroopan komissio: Toisen sukupolven Schengenin tietojärjestelmä otetaan käyttöön

9.4.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Toisen sukupolven Schengenin tietojärjestelmä, SIS II, otettiin tänään käyttöön

Schengenin
tietojärjestelmän tavoitteena on parantaa turvallisuutta ja helpottaa
vapaata liikkuvuutta Schengen-alueella rajatarkastusten poistuttua
jäsenvaltioiden sisärajoilta. SIS II ‑järjestelmän avulla rajavalvonta-,
tulli- ja poliisiviranomaiset voivat helposti vaihtaa tietoja
henkilöistä, joiden epäillään syyllistyneen vakaviin rikoksiin.
Järjestelmässä on myös kuulutuksia kadonneista henkilöistä, etenkin
lapsista, ja mahdollisesti varastetusta, kavalletusta tai muuten
kadonneesta omaisuudesta, kuten seteleistä, ajoneuvoista, ampuma-aseista
ja henkilöasiakirjoista.


SIS II ‑järjestelmään
on lisätty toimintoja, joita ei ole vuonna 1995 käyttöön otetussa
ensimmäisen sukupolven SIS-järjestelmässä. SIS II:een voidaan tallettaa
esimerkiksi sormenjälkiä ja valokuvia (biometriikka) sekä uudentyyppisiä
kuulutuksia esimerkiksi varastetuista lentokoneista, veneistä ja
laivoista, konteista ja maksuvälineistä. Nyt voidaan myös yhdistää
erilaisia kuulutuksia: esimerkiksi kuulutus henkilöstä voidaan yhdistää
kuulutukseen ajoneuvosta. Järjestelmässä on myös eurooppalaisten
pidätysmääräysten kopiot liitettyinä etsintäkuulutuksiin henkilöistä,
joita etsitään pidättämistä ja luovuttamista varten. Tämä helpottaa ja
nopeuttaa viranomaisten jatkotoimia.


SIS II
takaa rekisteröidyille henkilöille tehokkaan tietosuojan. SIS II
‑järjestelmän tietoja voivat käyttää ainoastaan kansalliset
rajavalvonta-, poliisi-, tulli-, oikeus-, viisumi- ja
ajoneuvorekisteriviranomaiset. Jokaisella on oikeus tarkastaa, mitä
tietoja hänestä on tallennettu SIS II ‑järjestelmään, ja tarvittaessa
myös oikeus pyytää tallennettujen henkilötietojensa oikaisemista tai
poistamista. Jokainen voi myös nostaa kanteen päästäkseen käsiksi
tietoihinsa, oikaistakseen tai poistaakseen tietojaan tai saadakseen
korvauksia hänestä tehdystä kuulutuksesta. SIS II:ta valvovat
kansalliset valvontaviranomaiset ja Euroopan tietosuojavaltuutettu,
jotka ovat aktiivisesti yhteistyössä.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments