Arkisto tiedotteille ja lausunnoille 2012
Lausunto syyteneuvottelusta ja syyttämättä jättämisestä
Dnro 24/2012
Lausuntopyyntönne: OM 20/41/2011, OM026:00/2011, 8.5.2012
SYYTENEUVOTTELU JA SYYTTÄMÄTTÄ JÄTTÄMINEN
Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) on saanut oikeusministeriöltä 8.5.2012 päivätyn lausuntopyynnön koskien työryhmän ehdotusta ”Syyteneuvottelu ja syyttämättä jättäminen” (Mietintöjä ja lausuntoja 26/2012).
Asianajajaliitto kiittää lausuntopyynnöstä ja lausuu ehdotuksen johdosta kunnioittavasti seuraavaa.
1. Yleistä
Asianajajaliitto suhtautuu ehdotukseen lähtökohtaisesti myönteisesti. Ehdotuksessa on kuitenkin tiettyjä kohtia, joihin Asianajajaliitto haluaa erityisesti kiinnittää huomiota, ja toivoo, että nämä näkökohdat otettaisiin huomioon asian jatkovalmistelussa.
Asianajajaliitto on 14.4.2010 antanut lausunnon arviomuistiosta ”Varhaisen tunnustamisen vaikutuksesta tuomittavaan rangaistukseen”, Oikeusministeriön lausuntopyyntö OM 20/41/2009,19.1.2010. Tuossa lausunnossa esitetyt kannanotot sopivat varsin hyvin myös nyt käsiteltävään kokonaisuuteen.
2. Esityksen positiiviset kohdat
Esityksessä tuodaan esiin se tällä hetkellä vallitseva tilanne, että epäillyn tunnustus nykyisin vain varsin harvoin lieventää tuomiota. Käytännössä erittäin harvoin tulee epäillyn avustajalle vastaan tilanne, jossa hän lievemmän rangaistuksen perusteella aidosti voisi suositella päämiehelleen tunnustamista esitutkintavaiheessa.
Tämän vuoksi Asianajajaliitto suhtautuu myönteisesti siihen, että esityksen toteutuessa epäillyn tunnustamisella aidosti olisi rangaistusta lieventävä merkitys. Paitsi prosessiekonomian kannalta, esityksellä on lähtökohtaisesti hyvä tavoite myös oikeudenkäyntien kokonaiskeston lyhentämiseksi. Tämä puolestaan koituu kaikkien osapuolten; niin asianomistajien, epäiltyjen, syyttäjien kuin tuomioistuinlaitoksenkin eduksi.
Nostamatta esiin esityksen tiettyjä kohtia yksityiskohtaisesti Asianajajaliitto siis suhtautuu pääsääntöisesti myönteisesti esitykseen. Lakiteknisesti esityksessä ei ole huomautettavaa.
3. Esityksen kohdat, joihin tulee kiinnittää erityistä huomiota
Yleistä
Periaatteellisella tasolla Asianajajaliitto suhtautuu varauksellisesti siihen, että rikosprosessin kehittämistä mietitään ennen kaikkea taloudellisista lähtökohdista. Tosiasia on tällä hetkellä kuitenkin se, että ennen kaikkea prosessien pitkille kestoille on tehtävä jotakin, eikä lisäresursseja ainakaan kovin paljon ole oikeudenhoidon alalle näköpiirissä. Tämän vuoksi esitystä voidaan pitkälti tukea.
Toisaalta on korostettava, että syytteestä sopiminen ei saa muodostua keinoksi painostaa epäiltyä tunnustamaan tekoa, jota hän ei ole tehnyt, taikka tunnustamaan vakavampaa tekoa kuin mihin hän on syyllistynyt. Tästä syystä on ensisijaisen tärkeää, että epäillyllä on olemassa heti kuulustelujen alusta asti tosiasiallinen mahdollisuus käyttää asiantuntevaa oikeudellista avustajaa. Tältä osin voidaan viitata myös Korkeimman oikeuden tuoreeseen ratkaisuun KKO 2012:45, jossa Korkein oikeus vihdoin vahvisti myös Suomessa olevan voimassa se Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen jo pitkään kuuluttama periaate, että epäillyllä pitää olla todellinen mahdollisuus avustajan käyttämiseen heti rikosepäilyn alkuvaiheesta lukien, jotta hänen itsekriminointisuojaa ei loukata.
Mainitun ratkaisun jälkeen on ollut havaittavissa muutosta ilman avustajaa annettujen esitutkintakertomusten merkitykselle ja hyödyntämiselle. Luonnollinen jatke tälle kehitykselle syytteestä sopimisen osalta on se, että avustaja todella heti tutkinnan alkuvaiheessa on antamassa epäillylle oikeudellista neuvontaa. Muutoin esitetty malli syytteestä sopimisesta ei voi toimia.
Tuomioesityksen sitomattomuudesta
Tuntuu lähtökohtaisesti selvältä, että tuomioistuin on se, joka lopullisesti ratkaisee myös tunnustamisoikeudenkäynnin kyseessä ollen rangaistuksen pituuden. Toisaalta tässä on myös vaaran paikka. Pelkästään se, että tuomioistuimen on ehdotuksen mukaan mitattava rangaistus noudattamalla lievennettyä rangaistusasteikkoa, ei suinkaan takaa sitä, että rangaistus todellisuudessa myös on lievempi kuin mitä se muutoin olisi ollut. Tämä luo ainakin järjestelmän käyttöönottovaiheessa suurta epävarmuutta avustajalle sen suhteen, suositteleeko hän päämiehelleen tunnustamista vai ei.
Asianajajaliitto esittää vielä harkittavaksi, tulisiko tuomioesityksen sitovuutta vielä jollakin tavalla tiukentaa. Koko järjestelmä menettää merkityksensä, jos syyttäjä ja vastaaja avustajineen kenties pitkienkin neuvotteluiden jälkeen päätyvät tietyn haarukan mittaiseen rangaistukseen, minkä tuomioistuin sitten selvästi ylittää. Tässä on kyse luonnollisesti yhtäältä periaatteellisesti tuomioistuimen riippumattomuudesta, mutta toisaalta myös siitä, että uuden järjestelmän toimivuudelle on välttämätöntä, että kaikki siinä vaikuttavat osapuolet myös sitoutuvat noudattamaan sovittuja pelisääntöjä. Tuomioistuimen ollessa ulkopuolinen sillä tavalla, että se ei luonnollisestikaan osallistu itse neuvotteluihin syyttäjän ja vastaajan välillä, ei tuntuisi aivan mahdottomalta ajatukselta, että tuomioistuin olisi sidottu tuomioesitykseen tiukemmin kuin mitä sille nyt esitetään.
Syyteneuvottelu useamman vastaajan juttukokonaisuuksissa
Mietinnössä on aiheellisesti kiinnitetty huomiota ongelmiin, joita saattaa tulla esiin isommissa juttukokonaisuuksissa, joissa on useampia epäilyjä. Mietinnössä otetaan varovaisen positiivinen kanta jutun pilkkomiseen useampiin juttukokonaisuuksiin, joissa osassa voitaisiin käydä tunnustamisoikeudenkäynti ja osassa – niissä, joissa epäillyt eivät menettelyyn suostumustaan ole antaneet – käytäisiin normaali prosessi. Tässä on vaaran paikka.
Juttujen pilkkominen on jo tällä hetkellä oikeusturvaongelma niiden vastaajien kohdalla, jotka joutuvat muuhun kuin ns. pilottioikeudenkäyntiin. Pilottioikeudenkäynnissä ratkaistaan jutun faktiset lähtökohdat, eivätkä jälkimmäisten juttujen epäillyt pääse lainkaan vaikuttamaan pilottijutussa esitettävään todisteluun saati sen lopputulokseen. Pilottijutussa annettu tuomio ei sinänsä ulota oikeusvoimaansa jälkimmäisten juttujen epäiltyihin, mutta varsin vahva todistusvaikutus pilottijutussa annettavalla tuomiolla ilman muuta on. Täysimittaisen prosessin käyminen samoista asioista koetaan usein tarpeettomaksi, ja jälkimmäisten juttujen epäillyt saattavat perustellusti kokea tulevansa tuomituiksi epäoikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä.
Oikeusneuvos Tulokkaan eriävä mielipide Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2005:90 antaa informatiivisen kuvan ongelmasta:
Rikosoikeudenkäyntiä koskevissa säännöksissä käsittelyn keskittäminen on viety pitkälle. Tämä samoin kuin erilaiset prosessitekniset ja -taktiset näkökohdat aiheuttavat sen, että laajempia rikoskokonaisuuksia pilkotaan osiksi ja käsitellään useissa erillisissä oikeudenkäynneissä. Menettely soveltuu huonosti yhteen rikosoikeudellisten periaatteiden kanssa. Erityisen ongelmallista pilkkominen on samaa asiakokonaisuutta koskevien myöhempien oikeudenkäyntien vastaajille. Heidän osaltaan tilanne saattaa olla sellainen, että lopputuloksen kannalta merkittävimmät tosiasia- ja oikeuskysymykset on jo valmiiksi ratkaistu siinä vaiheessa, kun heidän oikeudenkäyntinsä vastaa alkaa. Ratkaisut on jo tehty oikeudenkäynnissä, jossa he eivät ole olleet asianosaisina ja jossa heillä ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa lopputulokseen. Asetelma vaarantaa rikosoikeudenkäynnin perusperiaatteiden toteutumisen.
Kun tilanne tunnustamisoikeudenkäynnissä olisi se, että näyttöä otettaisiin vastaan varsin rajallisesti, on ainakin kiinnitettävä mahdollisissa juttujen pilkkomistapauksissa erityistä huomiota siihen, että tunnustamisoikeudenkäynnissä annetun tuomion todistusvaikutus hyvin voi olla – ja kenties tulisi olla – heikompi kuin mitä normaaliprosessin perusteella annettu tuomio. Normaalissa prosessissa vastaajina olevien henkilöiden tulee luonnollisesti pystyä kuulustuttamaan tunnustamisoikeudenkäynnissä tuomittuja henkilöitä ja riitauttamaan tunnustamisoikeudenkäynnin perusteena ollut näyttö.
Kun tunnustamisoikeudenkäynnin tarkoituksena mietinnön mukaisesti on kustannusten säästäminen, eikä kustannussäästöjä juuri synny, jos juttu joudutaan kuitenkin joidenkin epäiltyjen osalta käsitellä täysimittaisessa prosessissa, tulisi juttujen pilkkomiseen tunnustamisoikeudenkäynteihin ja toisaalta normaaliprosesseihin, suhtautua kriittisesti.
Asianomistajan suostumuksen merkitys
Koska asianomistaja ehdotuksen mukaan menettäisi oikeuden esittää rangaistus- ja korvausvaatimuksia, mikäli hän näin ei ole esitutkinnassa tehnyt, on olemassa vaara sille, että asianomistajille tapahtuu heidän ymmärtämättään oikeudenmenetyksiä. Vallitseva oikeustila on se, että periaatteessa asianomistaja menettää oikeutensa vaatia rangaistusta, jos hän on esitutkinnassa ilmoittanut, että hänellä ei ole rangaistusvaatimusta. Sen sijaan ilmoitus siitä, että asianomistajalla ei ole vahingonkorvausvaatimuksia, ei estä asianomistajaa myöhemmin tällaista vatimusta tekemästä. Nyt tähän siis esitetään muutosta ainakin menettelyllisesti siten, että asianomistaja ei tarvitse lainkaan kutsua tunnustamisoikeudenkäyntiin, mikäli hän ei ole esittänyt vaatimuksia esitutkinnassa.
Toisaalta on huomattava, että oikeuskäytännössä on kiinnitetty huomiota myös syyteoikeuden menettämisen osalta siihen, että asianomistajan tulee todella ymmärtää, mikä merkitys rangaistusvaatimuksesta luopumisella esitutkinnassa on. Esimerkiksi Rovaniemen hovioikeuden ratkaisussa 8.11.1999 nro 830 asiassa R 99/534 (RHO 1999:12) Rovaniemen hovioikeus totesi seuraavaa:
A oli esitutkintapöytäkirjan ilmoitusosalle merkityn mukaan vaatinut rangaistusta mutta hän oli kuulustelukertomuksen mukaan ilmoittanut, ettei hän vaadi rangaistusta. Samoin B oli kuulustelukertomuksen mukaan ilmoittanut, ettei hän vaadi rangaistusta. Syyksi tähän A ja B olivat myöhemmin ilmoittaneet, että esitutkinnan kuulustelija oli ilmoittanut, ettei heidän itse tarvitse vaatia rangaistusta, koska syyttäjä tulee sen tekemään.
Hovioikeus piti A:n ja B:n kertomuksia uskottavina ja katsoi, etteivät he olleet tarkoittaneet luopua syyteoikeudestaan vaan että he olivat ainoastaan tarkoittaneet ilmoittaa, etteivät he itse tule vaatimaan rangaistusta, jos syyttäjä sen tekee. Sen vuoksi heillä oli ollut oikeus syyttäjän jätettyä syytteen C:tä vastaan liikenteen vaarantamisesta ajamatta nostaa tätä vastaan syyte tuosta rikoksesta.
Korkein oikeus totesi ratkaisussaan KKO 2002:12 seuraavaa:
Asianomistaja ei saa tietämättään menettää syyteoikeuttaan ja sen käyttämiseen liittyviä oikeuksiaan. Näin ollen tuomioistuimen on, silloin kun aihetta siihen ilmenee, tapauskohtaisesti arvioitava, vastaako se, mitä asianomistaja on esitutkinnassa ilmoittanut rangaistusvaatimuksestaan tutkittavana olevassa asiassa, hänen tarkoitustaan.
Tässä tapauksessa B on ilmoittanut esitutkinnassa, ettei hänellä ole rangaistusvaatimusta. Käräjäoikeudessa hän on kuitenkin lausunut yhtyvänsä syyttäjän rangaistusvaatimukseen. Muutoksenhakemuksessaan B on kertonut, ettei hänelle ollut esitutkinnassa ilmoitettu, mikä on rangaistusvaatimuksen esittämättä jättämisen oikeudellinen seuraamus. Hän ei ollut myöskään ymmärtänyt, että rikosasian ratkaisulla voi olla vaikutusta erikseen ajettavan vahingonkorvausasian menestymisen kannalta.
B on oikeuksiensa ajamiseksi kääntynyt lakimiehen puoleen ennen asian käsittelyä oikeudessa ja hänellä on käräjäoikeudessa ollut oikeudenkäyntiavustaja. Näissä olosuhteissa on uskottavaa, ettei B ole häntä esitutkinnassa kuultaessa tiennyt rikosasian oikeudenkäynnin ja sen lopputuloksen merkityksestä hänen etujensa kannalta, ja ettei sanamuotonsa mukaan syytteestä luopumista tarkoittavan ilmoituksen merkitystä ole tällöin selvitetty hänelle.
Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei B ole lausumallaan tarkoittanut sitovasti ja lopullisesti luopua vaatimasta rangaistusta asiassa. B:n ei siten voida katsoa menettäneen syyteoikeuttaan asiassa.
Institutionaalisten asianomistajien kohdalla esitys ei tuota ongelmia. Verottaja, vakuutusyhtiöt ja Kela kyllä tietävät, milloin esittää vaatimuksia ja milloin ei. Sen sijaan yksityishenkilöt harvemmin tätä ymmärtävät. Mikäli asianomistaja ei ole esittänyt esitutkinnassa vaatimuksia, häntä ei tarvitsisi esityksen mukaan siis edes kutsua tunnustamisoikeudenkäyntiin, mikä entisestään korostaa tilanteen pulmallisuutta.
Kun mietinnössä esitetään, että tuomiesitykselle ei ole estettä, mikäli asianomistaja ei ole esittänyt vaatimuksia esitutkinnassa, tulisi syyttäjän joka tapauksessa tällaisissa tilanteissa varmistautua siitä, että ilmoitus todella vastaa asianomistajan tarkoitusta. Muutoin ollaan nopeasti tilanteessa, jossa asianomistajat voivat ymmärtämättömyyttään menettää oikeutensa vaatia asiassa rangaistusta tai korvausta.
4. Muut ehdotukset
Seuraamusluontoinen syyttämättä jättäminen
Huolimatta siitä, että kyse on lähinnä teknisluontoisesta muutoksesta, on se kuitenkin periaatteellisesti tärkeä. Kuten mietinnössä todetaan, ei asiassa sinänsä ole kysymys käytännön ongelmasta vaan ennen kaikkea siitä, että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin.
Syyttämättäjättämispäätöksen perustelu
Tältäkin osin Asianajajaliitto yhtyy mietinnössä todettuun. Käytännön ongelmia on esiintynyt lähinnä yksittäistapauksissa, ja syyttämättäjättämistä koskevat päätökset on pääsääntöisesti perusteltu riittävällä täsmällisyydellä Valtakunnansyyttäjänviraston ohjeistuksen mukaisesti.
Koska perusteluvelvollisuus on kuitenkin periaatteellisesti merkittävä asia, yhtyy Asianajajaliitto mietinnössä esitettyyn ehdotukseen siitä, että perusteluvelvollisuudesta säädetään laintasoisesti.
Muut ehdotukset
Konfiskaation ja sakon muuntorangaistuksen osalta Asianajajaliitolla ei ole huomautettavaa mietinnössä esitettyyn.
Helsingissä, 15. kesäkuuta 2012
SUOMEN ASIANAJAJALIITTO
Mika Ilveskero
Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja, asianajaja
LAATI
Asianajaja Jussi Sarvikivi, Asianajotoimisto Fredman & Månsson Oy, Helsinki
Suomen Asianajajaliiton lausunnot valmistellaan oikeudellisissa asiantuntijaryhmissä, joiden toiminnassa on mukana noin 120 asianajajaa. Tämä lausunto on valmisteltu rikosprosessioikeuden asiantuntijaryhmässä.
