2009 tiedotteet ja lausunnot
Lausunto YK:n kauppalakiin tehdyn artiklan 92 mukaisen varauman peruuttamisesta
Dnro 14/2009
Lausuntopyyntönne OM 2/42/2009, 25.3.2009
YK:N KAUPPALAKIIN TEHDYN ARTIKLAN 92 MUKAISEN VARAUMAN PERUUTTAMISESTA
Oikeusministeriö on pyytänyt lausuntoa 23.3.2009 päivätystä muistiosta, joka koskee kansainvälistä kauppaa koskevista sopimuksista tehdyn yleissopimuksen (YK:n kauppalaki, CISG-sopimus,) sopimuksentekoa koskevan II osan soveltamista koskevan Suomen tekemän varauman peruuttamista.
Suomen Asianajajaliitto kiittää lausuntopyynnöstä ja esittää lausuntonaan kunnioittavasti seuraavaa:
1. Taustaa
Suomi on ratifioidessaan YK:n kauppalain, joka on Suomen osalta tullut voimaan 1.1.1989, tehnyt Norjan, Ruotsin ja Tanskan ohella yleissopimuksen 92 artiklan mukaisen varauman, jonka mukaan Suomi ei sitoudu noudattamaan yleissopimuksen sopimuksentekoa koskevaa II osaa.’
Oikeusministeriön alussa viitatun muistion mukaan Pohjoismaiden ministerineuvosto on teettänyt selvityksen siitä, olisiko Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan syytä peruuttaa varauma. Professori Kleinemanin joulukuussa 2008 valmistunut laaja selvitysraportti, joka on muistion liitteenä, päätyy ehdottamaan varauman peruuttamista. Raportin ja siitä lausuntokierroksella saatavan palautteen johdosta asiaa on tarkoitus käsitellä pohjoismaisten oikeusministerien kokouksessa kesäkuussa 2009.
Oikeusministeriön muistiossa esitetään alustavana kantana, että Suomen olisi selvitysmiehen ehdotuksen mukaisesti perusteltua peruuttaa 92 artiklan mukaisesti tekemänsä varauma.
Varauman tekemisen perusteeksi hallituksen esityksessä 198/1986 (s. 43) on mainittu erot sopimuksen II osan määräysten ja varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain säännöksien välillä. Lisäksi on todettu, että ottaen huomioon vaikeudet, joita syntyy, jos Suomen oikeudessa on erilaisia oikeussääntöjä sopimuksen tekemisestä etenkin sellaisissa tilanteissa, joissa sopijapuolet eivät ole täysin selvillä siitä, mitä oikeussääntöjä esillä olevassa tapauksessa on sovellettava, ehdotetaan, että tehdään yleissopimuksen II osaa koskeva varauma.
Kansainvälinen kauppakamari on professori Kleinemanin selvitysraportin mukaan nostanut esiin kysymyksen valtioiden tekemien varaumien tarpeellisuuden uudelleenarvioinnista, josta johtuen uudelleenarviointi on nyt katsottu perustelluksi.
2. Erot oikeustoimilakiin
Sopimuksen tekemisestä säädetään Suomessa varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (oikeustoimilaki) 1 luvussa.
Em. selvitysraportti on analysoinut oikeuskirjallisuuden perusteella yleissopimuksen II osan sopimuksen teon säännöksiä pohjoismaiden sopimuslakien säännöksiin ja havainnut kolme eroa yleissopimuksen säännösten eduksi. Oikeuskirjallisuudessa Sevón on esittänyt samaiset erot ylipäänsä huomionarvoisina: osittain ne ovat parempia tai helpompia soveltaa kuin oikeustoimilain säännökset ja osaan liittyy jossain määrin ongelmia.
Yleissopimuksen 16 artiklan mukainen tarjouksen peruuttamismahdollisuus siihen saakka, kunnes tarjouksen saaja on lähettänyt hyväksyvän vastauksensa, eroaa oikeustoimilain 7 §:stä, jonka mukaan peruuttaminen on tehtävä, jotta tarjous ei olisi sitova, ennen kuin vastaanottaja on ottanut selon tarjouksesta tai samaan aikaan kun tämä tapahtuu. Peruuttamista ei yleissopimuksen 16 artiklan 2a-kohdan mukaan voi kuitenkaan tehdä, jos vastaukselle on esimerkiksi annettu tietty määräaika tai tarjouksen peruuttamattomuus muuten ilmenee tarjouksesta. Tarjousta ei voi myöskään peruuttaa, jos saaja saattoi kohtuudella luottaa peruuttamattomuuteen ja on toiminut tarjoukseen luottaen.
Toinen keskeinen ero liittyy ajankohtaan, joka on ratkaiseva sopimuksen syntymiseen liittyvien ilmoitusten kannalta ja aikaansaa oikeusvaikutuksen (tarjous, sen peruuttamisilmoitus ja vastaus ml. epäpuhdas vastaus): yleissopimuksen mukaan ratkaisevaa on ilmoituksen saapuminen (reach) 24 artiklassa määritellyllä tavalla vastaanottajalle ja oikeustoimilain mukaan ratkaisevaa on ajankohta, jolloin vastaanottaja ottaa ilmoituksesta selon. Kuten kirjallisuudessa on todettu, todistamisen osalta yleissopimuksen mukaan ratkaiseva ajankohta eli saapuminen on yksinkertaisempaa näyttää toteen kuin selonottaminen.
Kolmanneksi yleissopimuksen 19 artiklan 2 kohdan sisältämä ns. epäpuhtaan vastauksen sääntö on erilainen kuin oikeustoimilain 6.2 §:n mukainen, sillä se lähtökohtaisesti asettaa objektiiviset kriteerit oikeustoimilain subjektiivisten kriteerien sijasta sen arvioinnin pohjaksi, katsotaanko vastaus, joka sisältää lisäehtoja tai poikkeavia ehtoja hyväksymiseksi. Yleissopimuksen määräykseen liittyy kuitenkin se ongelma, että joudutaan tulkitsemaan sitä, millainen ehto on olennainen. Artiklan 3-kohdassa on esimerkkiluettelo olennaiseksi katsottavista ehdoista, joka on varsin kategorinen ja tiukka. Ehto, joka sisältyy epäpuhtaaseen vastaukseen, jos se ei ole olennainen, tulee yleissopimuksen mukaan sopimuksen ehdoksi, ellei tarjouksen tekijä ilman aiheetonta viivytystä suullisesti esitä vastalausetta erojen vuoksi tai lähetä asiaa koskevaa ilmoitusta.
Selvitysraportissa on todettu, että yleissopimuksen erot pohjoismaiden sopimuslakeihin johtavat varauman mahdollisesti poistuttua siihen, että käytössä on kaksi eri säännöstöä sopimuksen syntyyn liittyen: kansainvälistä kauppaa varten yleissopimuksen mukainen ja toisaalta kansallista ja pohjoismaista kauppaa varten omansa. Toisaalta on huomioitava, että sopimuksen soveltamisala on rajoitettu ja säännösten erot eivät ole erityisen suuria, vaikkakin peruslähtökohdiltaan osittain poikkeavia. Lisäksi varauman tekeminen ei ole käytännössä aina johtanut siihen, että yleissopimuksen II osa ei olisi tullut sovellettavaksi Pohjoismaissa.
Suomen Asianajajaliitto katsoo, että käytännön tilanteissa yhdeksi sopimuksentekotilanteeseen epävarmuutta tuovaksi elementiksi lienee muodostunut se, minkä maan lakia sopimukseen ylipäänsä on sovellettava, eikä se, että yleissopimuksen ja Suomen oikeustoimilain aineellisissa säännöksissä on sopimuksen tekemisen osalta eroja tilanteessa, jossa yleissopimuksen ko. sääntöjä sovelletaan, tuone liikesopimustilanteisiin juuri lisää epävarmuutta. Lisäksi riidat sopimuksen syntymisen osalta lienevät olleen ylipäänsä harvinaisia.
Käytännössä lienee myös niin, että yleissopimuksen muut osat ovat olleet käytännön kannalta ongelmallisempia kuin II osa. Esimerkiksi yleissopimuksen vahingonkorvausta koskevat säännökset ovat saattaneet olla perusteena sille, että yleissopimuksen soveltaminen asianosaisten välillä solmittavaan pääsopimukseen on kokonaisuudessaan haluttu sulkea pois.
3. Laajasti ratifioitu yleissopimus
Yleissopimuksen on ratifioinut muistion mukaan tällä hetkellä 72 valtiota. Selvitysraportin mukaan muut sopijamaat eivät ole tehneet nyt kyseessä olevaa varaumaa. Tiedossa ei sen sijaan ole, miten laajasti yleissopimusta käytetään ts. miten usein esimerkiksi yleissopimuksen soveltuminen rajataan pois liikesopimuksissa, mistä puolestaan voisi päätellä mitä ongelmia yleissopimuksen määräyksiin mahdollisesti käytännössä liittyy.
Selvitysraportissa on esitetty, että varauman poistamisella olisi itseisarvo siltä kannalta, että Pohjoismaat eivät tarpeettomasti rajoittaisi laajasti ratifioidun yleissopimuksen soveltamista. Suomen Asianajajaliitto katsoo, että erilaiset varaumat ovat sinänsä omiaan luomaan tiettyä epäluottamusta varauman tehneen maan oikeusjärjestelmää kohtaan. Näin ollen varauman poistaminen olisi tältä kannalta perusteltua.
4. EU:n sopimusoikeuden yhtenäistämishanke
Suomen Asianajajaliiton mielestä varauman peruuttamisen arvioinnissa on huomioitava myös EU:n sopimusoikeuden yhtenäistämishanke, jossa EU:n komissio on toimintasuunnitelmassaan (KOM (2003) 68) asettanut tavoitteeksi esittää eurooppalaiselle sopimusoikeudelle yhteiset puitteet EU:n säännöstön yhtenäistämiseksi sekä tarjota määritelmiä tulevia lainsäädäntöhankkeita varten. Vuonna 2008 on mm. julkaistu luonnosversio em. yhteisistä puitteista ’Principles, Definitions and Model Rules of European Private Law - Draft Common Frame of Reference’ (DCFR). Suomen Asianajajaliitto kiinnittää huomion mm. DCFR:n ilmoituksia (joilla tarkoitetaan sitoumuksen, tarjouksen, hyväksymisen tai muun oikeudellisen toimen ilmoittamista) koskevaan sääntöön, jonka mukaan ilmoitus saa vaikutuksen, kun se saapuu vastaanottajalle, mikä näyttää vastaavan yleissopimuksen säännöstä. Toisaalta ilmoitus ei saa aikaan vaikutusta, mikäli peruutus (revocation) saapuu vastaanottajalle ennen tai samaan aikaan kuin ilmoitus, mikä vastaa oikeustoimilain 7 §:n säännöstä, sillä poikkeuksella, että ratkaiseva hetki on yleissopimuksessakin mainittu ilmoituksen saapuminen, ei siitä selon ottaminen. Yhtenäistämishanke on vielä kesken ja mm. yhteisten puitteiden soveltamisala on keskeneräinen kysymys. Ainakin alkuvaiheessa niillä lienee merkitystä lähinnä EU-oikeuden työvälineenä sekä terminologiaa ja säännöksiä ohjaavana materiaalina.
Suomen Asianajajaliitto katsoo, että varauman poistaminen ei näyttäisi olevan ongelma em. yhtenäistämishankkeen kannalta. Päinvastoin, koska lähes kaikki EU:n jäsenvaltiot ovat liittyneet sopimukseen, säännöt yhtenäistyvät ko. yleissopimuksen kautta tältä osin.
5. Lopuksi
Kaiken kaikkiaan Suomen Asianajajaliitto katsoo, että edellä todetuin sekä muistiossa ja selvitysraportissa mainituin perustein varauman poistamisen hyödyt näyttäisivät suuremmilta kuin sen säilyttämisestä saatavat edut. Näin ollen varauma olisi perusteltua poistaa. Varauman poistaminen olisi perustelluinta tehdä samanaikaisesti kaikkien muiden varauman tehneiden pohjoismaiden kanssa.
Kiinnitämme lopuksi huomiota varauman peruuttamisen toteuttamiseen. On tärkeää, että yleissopimuksen II osan soveltuvuus oikeustoimilain määräysten sijasta, jos osapuolten väliseen sopimukseen sovelletaan Suomen lakia ja ko. yleissopimusta, olisi asianosaisten yksinkertaisesti havaittavissa. Oikeusministeriö on esittänyt, että varauman peruuttaminen ei edellyttäisi oikeustoimilain muutosta. OM:n muistiossa todetaan, että ”yleisten laintulkintaperiaatteiden mukaisesti yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvien sopimusten tekemiseen sovellettaisiin erityislakina yleissopimuksen II osan määräyksiä oikeustoimilain sijasta.”
Kun ko. yleissopimusta oltiin saattamassa voimaan, oli samaan aikaan vireillä hallituksen esitys kauppalaiksi (93/1986). Kauppalain 5 §:ään otettiin viittaussäännös: ”Eräistä kansainvälisistä kaupoista säädetään erikseen.” HE:n mukaan (s.47) säännöksessä ”tarkoitetaan ennen muuta Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimusta kansainvälistä tavarakauppaa koskevista sopimuksista. Säännös merkitsee sitä, että kauppalaki tulisi sovellettavaksi sellaisten sopijapuolten välisiin kauppoihin, joiden liikepaikat ovat eri valtioissa, vain sikäli, kuin mainitusta yleissopimuksesta ei muuta johdu.”
Oikeustoimilain 1 luvussa on sen soveltamista koskeva säännös. 1 luvun 1.2 §:n mukaan ”1 luvun säännökset eivät koske määrämuotoisia sopimuksia eivätkä myöskään sopimuksia, joiden päättämiseen vaaditaan suorituksen toimittamista toiselle sopimuspuolelle, ja ovat muuten voimassa vain, mikäli tarjouksesta tai vastauksesta tahi kauppa- tai muusta tavasta ei muuta johdu.” Vaikka yleissopimus olisi katsottava suhteessa oikeustoimilakiin erityislaiksi, olisi Suomen Asianajajaliiton mielestä harkittava kauppalain 5 §:ää vastaavan tai oikeustoimilain 1.2 §:ää täydentävän viittaussäännöksen ottamista oikeustoimilakiin.
Helsingissä 4. toukokuuta 2009
SUOMEN ASIANAJAJALIITTO
Riitta Leppiniemi
Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja, asianajaja
LAATI
Hans Sundblad
asianajaja, Asianajotoimisto Peltonen, Ruokonen & Itäinen Oy
Suomen Asianajajaliiton lausunnot valmistellaan
oikeudellisissa asiantuntijaryhmissä, joiden toiminnassa on mukana noin 120
asianajajaa. Tätä lausuntoa on valmisteltu sopimusoikeuden asiantuntijaryhmässä.
