Syytetyn kantelu käräjäoikeuden noutomääräyksestä tutkittiin varsinaisena muutoksenhakuna

20.8.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

HelHO:2018:15

Muutoksenhaku – kantelu
Poissaolo oikeudesta vastaajana – noutomääräys

Rikosasian vastaaja oli määrätty
oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 5 §:n 1 momentin
nojalla tuotavaksi käräjäoikeuden istuntoon. Kysymys siitä, oliko
vastaajalla oikeus kannella noutomääräyksestä.
***
Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 69 §:n
mukaan noutomääräystä koskeva kantelumahdollisuus koskee ainoastaan
todistajaa. Noudettavaksi määrätyn vastaajan osalta vastaavaa säännöstä
kantelusta ei ole.
Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen
vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
Tämä voi tapahtua muun ohella siten, että lain perusteltavissa olevista
tulkintavaihtoehdoista valitaan se, joka parhaiten edistää
perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien tarkoituksen toteutumista ja joka
ehkäisee ristiriidan niiden kanssa.
… hovioikeus katsoo, että A:lla on
oikeus kannella noutomääräyksestä vastaavanlaisella kantelulla, josta
oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 69 §:ssä säädetään. A:n kantelua ei siten
oteta tutkittavaksi ylimääräisenä muutoksenhakuna, vaan varsinaista
muutoksenhakukeinoa koskevana kanteluna. A on kantelussaan vedonnut
niihin perusteisiin, joiden perusteella noutomääräys vaaditaan
kumottavaksi, joten asiassa ei ole aihetta varata tilaisuutta kantelun
täydentämiseen.
– – –
Hovioikeus toteaa, että lausunnon
antamisen ei voida katsoa raukeavan myöskään noutomääräystä koskevan
kantelun osalta sen vuoksi, että noutomääräykseen perustunut A:n
vapaudenmenetys on päättynyt eikä noutomääräys ole enää voimassa.
Hovioikeus voi näin ollen tutkia noutomääräyksen perusteet, vaikka
noutoon ei voida enää puuttua.
 – – –
hovioikeudelle esitetyn selvityksen
perusteella noutomääräyksen perusteita ei ole aihetta arvioida toisin
kuin mitä käräjäoikeus on arvioinut.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments