Kunnanhallituksen puheenjohtajan lehtikirjoitus teki hänet esteelliseksi

16.1.2019 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2019:4

Kunnallisasia – Kunnanhallituksen päätös – Kunnanhallituksen puheenjohtaja – Esteellisyys – Yleislausekejäävi

Kunnanhallituksen puheenjohtaja
oli käsitellyt paikallisessa sanomalehdessä ilmestyneessä
kirjoituksessaan muun ohella kunnan myöntämien avustusten viivästymistä
ja tässä yhteydessä arvostellut avustuspäätöksiin kohdistunutta
muutoksenhakua. Kirjoitus oli julkaistu sen jälkeen, kun valittaja oli
tehnyt oikaisuvaatimuksen kunnanhallituksen vuosittaisesta avustusten
myöntämistä koskevasta päätöksestä. Vaikka kirjoituksessa ei ollut
mainittu valittajaa nimeltä, kirjoituksen perusteella ei ollut jäänyt
epäselväksi, että se kohdistui edellä sanotuilta osin valittajaan.

Kunnanhallituksen
puheenjohtaja oli sanotussa kirjoituksessaan kehottanut järjestöjä,
joilla oli mahdollisuus saada kunnanhallituksen myöntämiä avustuksia,
painostamaan valittajaa lopettamaan muutoksenhaku kunnanhallituksen
päätöksistä. Kunnanhallituksen puheenjohtaja oli kirjoituksessaan, jossa
hänen tämä asemansa oli mainittu, luonnehtinut valittajan tekemiä
valituksia turhiksi.

Valittaja oli tehdessään
oikaisuvaatimuksen avustusten myöntämistä koskevasta kunnanhallituksen
päätöksestä käyttänyt kunnan jäsenelle kuntalaissa säädettyä oikeutta
hakea muutosta kunnan viranomaisten päätöksiin ja harjoittaa kunnan
itsehallintoon kohdistuvaa laillisuusvalvontaa. Valittaja oli
oikaisuvaatimuksessaan katsonut, että avustusten myöntämistä koskevat
päätökset olivat kuntalain (365/1995) 90 §:n (1375/2007) 2 momentissa
tarkoitetulla tavalla lainvastaisia.

Avustusten
myöntämistä koskevaa asiaa oli käsitelty kunnanhallituksessa uudelleen
sen jälkeen, kun hallinto-oikeus oli valittajan tekemän
kunnallisvalituksen johdosta kumonnut kunnanhallituksen asiassa
aikaisemmin tekemät päätökset. Edellä mainitun lehtikirjoituksen
laatinut kunnanhallituksen puheenjohtaja oli osallistunut avustusten
myöntämistä koskevan päätöksen ja valittajan mainitusta päätöksestä
tekemän oikaisuvaatimuksen käsittelyyn kunnanhallituksessa. Tilanteessa,
jossa avustusten myöntämistä koskevaa asiaa oli valittajan tekemän
oikaisuvaatimuksen johdosta käsitelty kunnanhallituksessa uudelleen sen
jälkeen, kun hallinto-oikeus oli hänen valituksensa johdosta kumonnut
kunnanhallituksen aikaisemmin asiassa tekemät päätökset, luottamuksen
kunnanhallituksen puheenjohtajan puolueettomuuteen oli edellä kuvatuissa
olosuhteissa katsottava vaarantuneen hallintolain 28 §:n 1 momentin 7
kohdassa tarkoitetulla tavalla muusta erityisestä syystä.
Hallinto-oikeuden päätös oli tämän vuoksi kumottava siltä osin kuin
hallinto-oikeus oli hylännyt valituksen kunnanhallituksen
oikaisuvaatimusasiassa tekemästä päätöksestä. Myös kunnanhallituksen
oikaisuvaatimusasiassa tekemä päätös oli samasta syystä kumottava.

Äänestys 4-1