Hovioikeuden tuomio kotirauhan rikkomisesta

5.7.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Veneellä ajettiin kotirauhjan suojaamalla alueella. Kiinteistön omistajan täysi-ikäinen tytär nautti kotirauhan suojaa mökillä ollessaan.

A:lle ja hänen pojalleen B:lle oli
vaadittu rangaistusta kotirauhan rikkomisesta sillä perusteella, että he
olivat yhdessä oikeudettomasti tunkeutuneet tai jääneet C:n ja hänen
tyttärensä D:n kotirauhan suojaamaan paikkaan eli heidän
vapaa-ajanasuntonsa rantaan poistumiskäskyistä huolimatta, sekä lisäksi
C:n ja D:n esittämän laajennetun teonkuvauksen mukaisesti sillä
perusteella, että A ja B olivat rikkoneet heidän kotirauhaansa
meluamalla ja moottoriveneen rantaviivan tuntumaan ohjaamalla.

Edellä
mainittu kiinteistö oli yksin C:n aviopuolison / D:n isän omistama. A:n
ja B:n käyttämä vene oli ollut sen ja eräiden muiden kiinteistöjen
yhteisellä vesialueella.

Keskeiset asiassa ratkaistavat kysymykset
koskivat kotirauhan suojan henkilöllistä ja alueellista ulottuvuutta.
Hovioikeus katsoi tuomiossaan lausumillaan perusteilla, että myös
kiinteistön omistajan täysi-ikäinen ja omassa asunnossaan asuva tytär D
nautti kotirauhan suojaa kiinteistöllä oleskellessaan. Hovioikeus katsoi
niin ikään tuomiossaan lausumillaan perusteilla, että A:n ja B:n
käyttämä vene oli ollut kotirauhan suojan piiriin kuuluvalla alueella ja
että A ja B olivat laiminlyödessään D:n antamien poistumiskehotusten
noudattamisen syyllistyneet kotirauhan rikkomiseen. Heidän ei katsottu
rikkoneen muilla tavoin C:n ja D:n kotirauhaa.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments