Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa
Suomen Asianajajaliitto
Tulosta sivu Kerro kaverille
Kotimaiset tuomioistuimet, arkisto 2008

Oikeudelliset uutiset, kotimaiset tuomioistuimet, arkisto 2008

29.12.2008 11.58

Turun HAO Kunnallisasia - Virkasuhteeseen ottaminen - Julkinen hakumenettely - Sovellettava säännös - Virkasuhteeseen ottaminen ilman julkista hakumenettelyä

Lähtökohtana kunnan virkasuhteeseen otettaessa on pidettävä viranhaltijalain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettua julkista hakumenettelyä. Tästä pääsäännöstä poikkeamisesta on säädetty saman lain 4 §:n 3 momentissa. Kyseisessä lainkohdassa ei kuitenkaan ole säädetty tyhjentävää luetteloa syistä, joilla julkisesta hausta voidaan poiketa, vaan lainkohdassa nimenomaan mainittujen perusteiden lisäksi kunta voi johtosäännössä määritellä myös muun perusteen. Sen on kuitenkin oltava painavuudeltaan ja asialliselta merkitykseltään rinnastettavissa muihin viranhaltijalain 4 §:n 3 momentissa lueteltuihin perusteisiin. Laissa luetellut poikkeukset liittyvät sijaisuuden tai muuten avoinna olevan virkasuhteen määräaikaiseen hoitamiseen tai tilanteisiin, joissa työnantajalla on jokin viranhaltijalaissa säädetty erityinen peruste tarjota työtä tietylle henkilölle. Se, että yksittäinen henkilö on hoitanut vastaavia tehtäviä tietyn ajan, ei ole rinnastettavissa laissa lueteltuihin perusteisiin. Näin ollen hallintosäännön määräys, jonka mukaan henkilö voidaan ottaa ilman hakumenettelyä sellaiseen virkasuhteeseen, jota vastaavia tehtäviä hän on hoitanut kaupungissa työsopimussuhteessa tai määräaikaisessa virkasuhteessa vähintään vuoden, on ristiriidassa viranhaltijalain kanssa.


http://www.oikeus.fi/45437.htm


Palaa otsikoihin