Ulosottovelallisten määrä jatkaa kasvuaan

14.8.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Kesäkuun loppuun mennessä ulosottovirastossa on ollut asioita vireillä yhteensä 462 000 eri velallisella, mikä on vajaat kolme prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Velallisista 91 prosenttia on
luonnollisia henkilöitä ja 9 prosenttia oikeushenkilöitä eli esimerkiksi
yrityksiä. Luonnollisten henkilöiden lukumäärä kasvoi edellisvuodesta
noin neljä prosenttia eli 16 500 velallisella. Oikeushenkilöiden määrä
puolestaan laski noin yhdeksän prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Ennusteen mukaan vuoden 2018 velallisisten määrä tulee
todennäköisesti olemaan korkeampi kuin viime vuonna. Vuonna 2017
ulosotossa oli noin 560 000 eri velallista ja alkuvuoden tilastojen
perusteella tehty ennuste vuodelle 2018 on noin 570 000 eri velallista.

Ulosottovirastojen euromääräinen perintätulos on edellisvuotta
korkeammalla tasolla. Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana
ulosottovirastojen perintätulos, joka sisältää velkojille tilitetyt sekä
tilitettävänä olevat varat, oli reilut 478 miljoonaa euroa. Tämän
hetkisen ennusteen mukaan tälle vuodelle asetettu 980 miljoonan euron
perintätavoite tullaan saavuttamaan. Viime vuonna perintätulos oli
reilut miljardi euroa.

Kesäkuun loppuun mennessä ulosottoon oli tullut vireille hieman yli
1,3 miljoonaa asiaa. Määrä on vuoden 2016 tasolla ja laskua viime vuoden
ensimmäiseen vuosipuoliskoon noin 200 000 asiaa eli 11 prosenttia. Koko
vuoden saapuvaksi asiamääräksi ennustetaan 2,8 – 3,0 miljoonaa.

Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana ulosotossa puolestaan käsiteltiin
vajaat 1,4 miljoonaa asiaa, joka on reilut puolitoista prosenttia
vähemmän viime vuonna vastaavana aikana. Käsiteltyjen asioiden määräksi
vuodelle 2018 arvioitiin 2,8 miljoonaa, mikä tämän hetkisen ennusteen
mukaan todennäköisesti myös saavutetaan.

Vuonna 2017 ulosoton asia- ja erityisesti rahamäärät olivat
poikkeuksellisen korkealla tasolla, mikä näkyi ulosoton keskeisissä
tunnusluvuissa. Tämä johtui etenkin veroasioiden ulosottohakemusten
aiemmasta poikkeavasta jaksottumisesta.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments