Helsingin oikeustieteellinen lopettaa ammatillisen OTL-tutkinnon

31.3.2019 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Viimeiset opiskelijat ammatilliseen OTL-tutkintoon valitaan tänä keväänä (hakuaika 2.−15.4.2019)

Oikeustieteellinen
tiedekunta on 12.3.2019 pitämässään tiedekuntaneuvoston kokouksessa
päättänyt käynnistää systemaattisen ja korkealaatuisen
täydennyskoulutuksen suunnittelun. Suunnittelussa tehdään läheistä
yhteistyötä tiedekunnan sidosryhmien kanssa.

− Päätös liittyy yliopistoille asetettuun niin sanottuun jatkuvan
oppimisen velvoitteeseen. Samalla päätös liittyy huoleen, joka on
syntynyt sen johdosta, että tiedekunta ei Helsingin yliopiston
tutkintojärjestelmän muutosten vuoksi voi enää jatkaa ammatilliseen
lisensiaatintutkintoon tähtäävän koulutuksen järjestämistä,
oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani Pia Letto-Vanamo toteaa.

Ammatillinen OTL-tutkinto on ollut joillekin nykyiseen
täydennyskoulutukseen osallistuneille kannustin koulutukseen
osallistumiseen. Esimerkiksi Helsingin hovioikeuspiirin ja tiedekunnan
laatuhankkeeseen osallistuneista runsas 10 % on suorittanut tutkinnon.

Ammatilliseen OTL-tutkintoon liittyvää opetusta järjestetään
tiedekunnassa vuoteen 2023 saakka, ja viimeiset opiskelijat tutkintoon
valitaan tänä keväänä (hakuaika 2.−15.4.2019).

− Nyt alkavan suunnittelutyön tavoitteena on luoda laadukas ja
monipuolinen täydennyskoulutusjärjestelmä, joka palvelee laajasti
erilaisissa oikeudellisessa tehtävissä toimivia lakimiehiä sekä takaa
heille sertifioidun mahdollisuuden syventävään ja erikoistumista
tukevaan koulutukseen, Letto- Vanamo kertoo.


Oi­keus­tie­teel­li­nen tiede­kunta pa­nos­taa
täy­den­nys­kou­lu­tuk­sen ke­hit­tä­mi­seen – am­ma­til­li­seen
OTL-tut­kin­toon liit­ty­vää ope­tus­ta jär­jes­te­tään vuo­teen 2023
saak­ka