Oikeudelliset uutiset, kotim. tietolähteet, arkisto 2011
Tilastokeskus: Rattijuopumukset ja ryöstöt vähenivät tammi–joulukuussa 2010
Poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden 2010 tammi-joulukuussa kaikkiaan 432 000 rikosta, mikä on 8 500 tapausta (2 prosenttia) vähemmän kuin vuotta aiemmin
Lisäksi kirjattiin 504 000 liikenneturvallisuuden vaarantamista ja liikennerikkomusta. Suhteellisesti eniten rikokset lisääntyivät Pohjois-Karjalassa (8 prosenttia) ja vähenivät Päijät-Hämeessä (13 prosenttia) ja Ahvenanmaalla (22 prosenttia). Omaisuusrikoksia ilmeni 247 000, mikä on 8 200 tapausta eli kolme prosenttia vähemmän kuin vuonna 2009. Henkeen ja terveyteen kohdistuneita rikoksia tuli tietoon 36 000, mikä on yhtä paljon kuin edellisenä vuonna.
Rattijuopumusten väheneminen jatkuu edelleen. Niiden määrä on nyt alimmillaan 1990-luvun puolivälin jälkeen. Edellisestä vuodesta törkeät rattijuopumukset vähenivät 9 prosenttia ja muut rattijuopumukset 11 prosenttia. Kaikkiaan rattijuopumuksia tuli ilmi 21 000 eli 10 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2009.
Ryöstöjä ilmoitettiin 1 500, mikä on 7 prosenttia edellistä vuotta vähemmän. Määrä on 2000-luvun pienin.
Raiskauksia ilmoitettiin vuoden 2010 tammi-joulukuussa 822 tapausta, kun vastaava luku vuotta aiemmin oli 668. Lisäys johtuu yhteen rikosilmoitukseen kirjatusta usean osateon käsittävästä tapahtumasarjasta. Raiskauksia on 2000-luvulla tammi-joulukuussa ollut keskimäärin 655.
Pahoinpitelyrikoksia tuli tietoon 33 000, mikä on prosentin enemmän kuin vuonna 2009. Törkeät pahoinpitelyt sitä vastoin vähenivät 5 prosenttia. Niitä tuli ilmi 2 000.
Huumausainerikoksia kirjattiin 20 000, mikä on 7 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Huumausainerikoksista suurimman ryhmän muodostavat huumausaineen käyttörikokset, joita ilmeni 12 000. Törkeiden huumausainerikosten määrä lisääntyi viidenneksen. Niitä tuli ilmi 1 100.
Petosten määrä väheni lisäännyttyään useana vuonna peräkkäin. Vuoden 2010 tammi-joulukuussa niiden määrä oli 16 000, mikä on 9 prosenttia edellisvuotta vähemmän.
Vahingontekojen määrä muutaman viime vuoden ajan vähentynyt. Nyt niitä tuli ilmi 49 000, mikä on 3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Tilaston esittämistapa on uudistettu vuoden 2009 alusta. Liikenneturvallisuuden vaarantamiset ja liikennerikkomukset esitetään omana taulukkonaan. Rikosten kokonaismäärä ei ole vertailukelpoinen aiemmin esitettyjen lukujen kanssa. Uudistuksen tavoitteena on parantaa rikosten vertailtavuutta eri vuosien kesken sekä edistää niiden kansainvälistä vertailukelpoisuutta. Tilaston laatuselosteessa on tarkempia tietoja uudistuksesta.
Vuoden 2010 alusta luvuissa ovat mukana myös tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tulleet rikokset. Muutoksen vaikutukset rikosten vertailtavuuteen ovat vähäisiä.







