Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa
Suomen Asianajajaliitto
Tulosta sivu Kerro kaverille
Kotimaiset tietolähteet, arkisto 2009

rss Oikeudelliset uutiset, kotim. tietolähteet, arkisto 2009

23.4.2009

OM: Tuomareille voidaan jatkossa antaa kirjallinen varoitus

Valtion virkamieslakia muutetaan niin, että myös tuomareille voidaan antaa kirjallinen varoitus, mikä ei ole aiemmin ole ollut mahdollista.

Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lainmuutos huomenna perjantaina 24. huhtikuuta tulemaan voimaan 15. toukokuuta 2009. Valtion virkamieslaissa säädetään virkamiehelle annettavasta kirjallisesta varoituksesta. Tuomarille varoitusta ei kuitenkaan ole voinut antaa.


Lainmuutoksen jälkeen päällikkötuomari voi antaa tuomarille kirjallisen varoituksen virkavelvollisuuksien laiminlyönnistä tai niiden vastaisesta käyttäytymisestä. Tällä voitaisiin muun muassa ehkäistä asioiden käsittelyn aiheetonta viivästymistä tuomioistuimissa. Kun esimerkiksi yksikkökoot käräjäoikeusuudistuksen myötä kasvavat, tuomioistuimissa voidaan tarvita uusia keinoja johtamisen tueksi ja tuomioistuimen asianmukaisen toiminnan turvaamiseksi.

 

Lisätietoa 

 



Palaa otsikoihin