Oikeudelliset uutiset, kotim. tietolähteet, arkisto 2009
Maahanmuuttovirasto: Puolet turvapaikanhakijoista sai päätöksen Dublin-käännytyksestä
Yhteensä 748 Suomesta turvapaikkaa hakenutta sai päätöksen käännytyksestä toiseen EU:n Dublin-asetusta soveltavaan valtioon* tammi–kesäkuussa 2009. Yhteensä 748 Suomesta turvapaikkaa hakenutta sai päätöksen käännytyksestä toiseen EU:n Dublin-asetusta soveltavaan valtioon* tammi–kesäkuussa 2009.
Määrä oli 48 prosenttia kaikista alkuvuonna päätöksen saaneista 1 545 turvapaikanhakijasta. Vuoden 2008 alkupuoliskolla Dublin-päätösten osuus kaikista päätöksistä oli 16 prosenttia.
Syynä Dublin-päätösten lisääntymiseen voidaan pitää paitsi turvapaikanhakijoiden määrän kasvua, myös sitä, että EU-valtiot tallentavat sormenjäljet yhteiseen Eurodac-rekisteriin yhä järjestelmällisemmin myös laittoman EU-ulkorajan ylittämisen yhteydessä. Turvapaikanhakijoiden joukossa on viime aikoina ollut myös entistä enemmän henkilöitä, jotka ovat saaneet kansainvälistä suojelua jo jossakin toisessa EU-maassa. Esimerkiksi valtaosa Maltan kautta Suomeen viime ja tänä vuonna tulleista on saanut suojeluluvan Maltalta.
Maahanmuuttovirasto myönsi alkuvuonna oleskelulupia eri perusteilla 462 turvapaikanhakijalle. Eniten myönnettiin oleskelulupia suojeluntarpeen perusteella, 371 henkilölle. Turvapaikan sai 24 henkilöä, joista yksi oli ilman huoltajaa maahan tullut alaikäinen.







