Oikeudelliset uutiset, EU, arkisto 2012
Eu:n tuomioistuimen tuomio saksalaisessa ennakkopyyntöratkaisuasiassa
Pyyntö on esitetty riita-asiassa, jossa vastakkain ovat UsedSoft GmbH (jäljempänä UsedSoft) ja Oracle International Corp. (jäljempänä Oracle) ja joka koskee sitä, että UsedSoft myi Oraclen tietokoneohjelmien käytettyjä lisenssejä
Tuomioistuin on ratkaissut asian seuraavasti:
Tietokoneohjelmien oikeudellisesta suojasta 23.4.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/24/EY 4 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että tietokoneohjelman kappaleen levitysoikeus raukeaa, jos tekijänoikeuden haltija, joka on sallinut – jopa ilmaiseksi – tämän kappaleen lataamisen internetistä tallennusalustalle, on myöntänyt myös kyseisen kappaleen käyttöoikeuden rajoittamattomaksi ajaksi sellaista vastiketta vastaan, jolla se voi saada omistamansa teoksen kappaleen taloudellista arvoa vastaavan korvauksen.
Direktiivin 2009/24 4 artiklan 2 kohtaa ja 5 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että tilanteessa, jossa käyttöoikeuslisenssi, jonka tekijänoikeuden haltija oli alun perin myöntänyt ensimmäiselle ostajalle rajoittamattomaksi ajaksi sellaista vastiketta vastaan, jolla tekijänoikeuden haltija voi saada teoksensa kyseisen kappaleen taloudellista arvoa vastaavan korvauksen, jälleenmyydään, mikä merkitsee tekijänoikeuden haltijan internetsivulta ladatun tietokoneohjelman kappaleen jälleenmyyntiä, kyseisen lisenssin toinen ostaja sekä kaikki myöhemmät ostajat voivat vedota tämän direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa säädettyyn levitysoikeuden raukeamiseen, ja niitä voidaan näin ollen pitää kyseisen direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina tietokoneohjelman laillisesti hankkineina henkilöinä, joilla on viimeksi mainitun säännöksen mukainen toisintamisoikeus.
Asiaa koskeva lehdistötiedote







