Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa
Suomen Asianajajaliitto

rss Oikeudelliset uutiset, EU, arkisto 2011

13.9.2011 13.12

Eu-tuomioistuimen tuomio ikäsyrjinnästä

Työehtosopimuksen määräys 60 vuotta täyttäneiden lentäjien kiellosta työskennellä on ikäsyrjintää.

Unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

 

Yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27.11.2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY 2 artiklan 5 kohtaa on tulkittava niin, että jäsenvaltiot voivat valtuutussääntöjen avulla sallia sen, että työmarkkinaosapuolet toteuttavat tässä 2 artiklan 5 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä tässä säännöksessä tarkoitetuilla aloilla, jotka kuuluvat työehtosopimusten soveltamisalaan, edellyttäen, että nämä valtuutussäännöt ovat riittävän täsmällisiä sen takaamiseksi, että mainitut toimenpiteet täyttävät mainitun 2 artiklan 5 kohdassa vahvistetut vaatimukset. Pääasiassa kyseessä olevan kaltainen toimenpide, jolla vahvistetaan 60 vuoden ikäraja, josta lähtien lentäjät eivät voi enää harjoittaa ammattitoimintaansa, vaikka kansallisissa ja kansainvälisissä säännöstöissä täksi iäksi vahvistetaan 65 vuotta, ei ole samassa 2 artiklan 5 kohdassa tarkoitettu yleisen turvallisuuden ja terveyden turvaamiseksi tarpeellinen toimenpide.

 

Direktiivin 2000/78 4 artiklan 1 kohtaa on tulkittava niin, että sen kanssa on ristiriidassa se, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa työehtosopimuslausekkeessa vahvistetaan 60 vuoden ikäraja, josta lähtien lentäjien ei enää katsota omaavan fyysisiä kykyjä heidän ammattitoimintansa harjoittamiseksi, vaikka kansallisissa ja kansainvälisissä säännöstöissä täksi iäksi vahvistetaan 65 vuotta.

 

Direktiivin 2000/78 6 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa on tulkittava niin, että lentoliikenteen turvallisuus ei ole tässä säännöksessä tarkoitettu oikeutettu tavoite.

 

C-447/09, Prigge ym.

 

Tiedote n:o 88/2011 : 13 päivänä syyskuuta 2011

Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-447/09

Prigge ym.

es cs da de el en fr it hu nl pl sk sv

Yhteisön oikeuden periaatteet 

 

Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus


Palaa otsikoihin