Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa
Suomen Asianajajaliitto
Asianajaja Pirkko Rantanen, rantanen.rantanen(at)aatsto.inet.fi
(Julkaistu 31.12.2008)

Testamentin tekijän tulee olla

  • 18 vuotta täyttänyt henkilö
  • nuorempikin, jos on tai on ollut naimisissa
  • 15 vuotta täyttänyt omaisuudesta, jota on oikeus itse hallita

Testamentti voidaan tehdä

  • testamentintekijän kuolinhetkellä elävän hyväksi tai
  • em. henkilön vastaisuudessa syntyvän lapsen hyväksi
  • oikeushenkilölle, esim. hyväntekeväisyysjärjestölle

Tekeminen

  • kirjallisesti
  • allekirjoitettava tai tunnustettava allekirjoitus kahden esteettömän todistajan läsnäollessa
  • todistajien allekirjoitukset, päiväykset, maininnat muista seikoista, jotka vaikuttavat testamentin pätevyyteen
  • ns. hätätilatestamentti: suullinen kahden esteettömän todistajan läsnäollessa tai omakätisesti kirjoitettu ja allekirjoitettu ilman todistajia
  • hätätilatestamentti raukeaa, kun kolme kuukautta kulunut pakottavan esteen lakkaamisesta
  • testamentin muutos tai lisäys tehtävä samassa muodossa kuin testamentti

Pätemättömyys

  • jollei testamentintekijä testamenttauskelpoinen
  • jollei tehty säädetyssä muodossa
  • tekemiseen vaikuttanut mielisairaus tms.  
  • testamentintekijä pakotettu tekemään testamentti
  • käytetty hyväksi testamentintekijän ymmärtämättömyyttä, tahdonheikkoutta, riippuvaista asemaa
  • testamentintekijä vietelty petollisesti  
  • testamentintekijä erehtynyt
  • pätemättömyyden toteaminen edellyttää moiteprosessia, moitekanne vireille kuuden kuukauden kuluessa testamentin tiedoksisaannista

Testamentin tiedoksi antaminen

  • perilliselle
  • haastemiehen välityksellä tai muutoin todisteellisesti
  • annettava oikeaksi todistettu jäljennös testamentista
  • suullinen testamentti: oikeaksi todistettu jäljennös todistajien kuulustelusta tai muu kirjallinen selvitys testamentin sisällöstä
  • tiedoksi myös ns. toissijaisille perillisille

Katso myös:


>> Siirry asianajajahakuun