Kuluttajansuojalakia uudistetaan

21.10.2021 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Hallitus esittää kuluttajansuojalakiin muutoksia, joilla pannaan täytäntöön EU:n tavarankauppadirektiivi sekä digitaalista sisältöä ja digitaalisia palveluita koskeva direktiivi. Tavoitteena on helpottaa tavaroiden sekä digitaalisten sisältöjen ja palvelujen ostamista sekä myymistä EU:n alueella.

Muutoksia esitetään erityisesti kuluttajansuojalain kuluttajankauppaa koskevaan lukuun tavaran virheestä ja sen seurauksista. Esityksen mukaan virheen oletetaan olleen tavarassa jo luovutushetkellä, jos virhe ilmenee vuoden kuluessa siitä, kun kuluttaja on tavaran saanut. Näin ei kuitenkaan olisi esimerkiksi silloin, jos voidaan osoittaa, että kuluttaja on aiheuttanut virheen tai tavaran normaali kestoikä on alle vuosi. Uudistus parantaa kuluttajan asemaa, sillä nykyisin vastaava aika on kuusi kuukautta. 

Lisäksi lakiin esitetään lisättäväksi säännös, jonka mukaan myyjä on velvollinen huolehtimaan päivityksistä, joita tarvitaan digitaalisia elementtejä sisältävän tavaran säilyttämiseksi virheettömänä. Päivitysvelvollisuus on tärkeä, koska tarjolla on enenevässä määrin tavaroita, joissa on tavaran toimivuuden kannalta tarpeellista digitaalista sisältöä.

Esityksen mukaan myyjän virhevastuun kesto säilyy ennallaan niin, että virhevastuu määräytyy tavaran oletetun käyttöiän perusteella ja rajautuu viime kädessä yleisen vanhentumisajan perusteella. Suomessa kuluttajansuoja olisi tältä osin jatkossakin parempi kuin mitä direktiivissä edellytetään. 

Jatkossa myös digitaaliset sisällöt ja palvelut sääntelyn piiriin

Kuluttajansuojalakia esitetään lisäksi täydennettäväksi uusilla säännöksillä, jotka koskevat digitaalisen sisällön tai palvelun toimittamista, niiden virhettä ja sen seurauksia sekä digitaalisen sisällön tai palvelun muuttamista. Tällä hetkellä digitaalisen sisällön tai palvelun viivästyksestä ja virheestä ei ole nimenomaista sääntelyä.

Uudet säännökset koskevat esimerkiksi ohjelmistoja, videotiedostoja, digitaalisia pelejä ja pilvipalveluja koskevia sopimuksia. Sen lisäksi, että uusia säännöksiä sovellettaisiin sopimuksiin, joiden nojalla kuluttaja on sitoutunut maksamaan digitaalisesta sisällöstä tai palvelusta kauppahintaa, niitä sovellettaisiin myös sopimuksiin, joiden nojalla kuluttaja on sitoutunut luovuttamaan henkilötietoja. 

Muutosten ehdotetaan tulevan voimaan ensi vuoden alusta alkaen, jolloin direktiivejä on ryhdyttävä soveltamaan.

 

Kuluttajansuojalakia uudistetaan

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments