Kanteluiden määrä tasaantui
Asianajajasta kannellaan tyypillisesti silloin, kun asiakas kokee, että asianajaja on viivytellyt hänen asiansa hoidossa tai jättänyt vastaamatta tarpeeksi nopeasti asiakkaan yhteydenottoon. Valvontalautakunta myös määrää seuraamuksen näissä tapauksissa suhteellisen helposti. Vaikka syyt viivyttelyyn ja vastaamisvelvollisuuden laiminlyömiseen voivat olla inhimillisiä, ovat asianajajien tapaohjeet näiltäkin osin tiukat.
Tyypillinen valvontalautakunnalle tuleva kantelu kohdistuu asianajajan toimintaan perhe- tai perintöoikeudellisen kiistan yhteydessä. Tapaukset ovat usein olleet hyvin riitaisia jo asianajajan työpöydälle tullessaan.
- Perhe- ja perintöoikeudellisiin tapauksiin liittyen toki kannellaan enemmän kuin mitä niistä määrätään seuraamuksia. Mutta kyllä seuraamuksetkin kohdistuvat erimielisyyksiin, jotka kytkeytyvät omaisuuden jakamiseen kuolemantapausten tai avioerojen jälkeen. Asianajajan saama seuraamus johtuu usein siitä, ettei hän ole informoinut päämiehiään riittävästi jutun etenemisestä tai jutun hoitaminen on perusteettomasti venynyt, kertoo valvonnasta vastaava lakimies Veli-Pekka Timonen Asianajajaliitosta.
- Monesti kantelun ja seuraamuksen takana ei edes ole mitään niin vakavaa, etteikö koko prosessi olisi voitu välttää sillä, että asianajaja olisi muistanut pitää tiiviimmin yhteyttä päämiehiinsä ja perustella, miksi jokin vaihe asian hoidossa kestää.
Neljännes kanteluista johti seuraamukseen
Asianajajiin kohdistuneita valvonta- ja palkkioriita-asioita tuli vuoden 2010 aikana vireille yhteensä 477. Vuoden 2009 vastaava luku oli 474. Kantelujen määrä pysyi siis edellisen vuoden tasolla.Valvontalautakunta ratkaisi vuoden 2010 aikana kaikkiaan 525 tapausta. Ratkaistujen kanteluiden määrä nousi huomattavasti edellisestä vuodesta, jolloin käsiteltiin 445 juttua. Keskimääräinen käsittelyaika oli hieman alle seitsemän kuukautta.
Valvonta-asioista varsinaiseen käsittelyyn otettiin 396 tapausta. Tutkimatta jätettiin 21 kantelua. Tyypillisiä syitä tutkimatta jättämiseen ovat muun muassa kantelussa esitettyjen moitteiden epäselvyys tai se, että kantelun kohteena olevista tapahtumista on kulunut yli viisi vuotta. Käsittelyyn ei luonnollisesti oteta myöskään sellaisia tapauksia, jotka on jo kertaalleen ratkaistu.
Vuonna 2010 kaikista ratkaistuista valvonta-asioista neljäsosa (99) johti kurinpidolliseen seuraamukseen. Huomautuksia annettiin 71 tapauksessa ja varoitus 28 tapauksessa. Valvontalautakunta ei määrännyt yhtään seuraamusmaksua tai liitosta erottamista.
Palkkio-riidat
Valvontalautakunnan käsittelemästä 108 palkkioriita-asiasta 17:ää ei otettu lainkaan tutkittavaksi esimerkiksi hakemuksen puutteellisuuden vuoksi. 18 tapauksessa lautakunta antoi asianajajalle suosituksen palkkion alentamisesta. Suositusta noudatetaan yleisesti. Lopuissa 73 tapauksessa valvontalautakunta ei nähnyt perusteita palkkion alentamiseen, vaan piti asianajajan laskutusta perusteltuna.Päämies tyypillinen kantelija
Tyypillisin kantelun tekijä on asianajajan toimintaan tyytymätön päämies. Kanteluiden vireille saattajista heitä oli 36 prosenttia. Seuraavaksi eniten kanteluita tekevät asianajajien päämiesten vastapuolet.Ratkaistuista palkkioriita-asioista 76 prosentissa palkkion alentamista haki asianajajan oma päämies. Lopuissa 24 prosentissa hakemuksen tekijänä oli asianajajan muu asiakas kuin päämies (esimerkiksi kuolinpesän osakkaat). Palkkioriita-asian voi saattaa vireille ainoastaan se, jonka maksettavaksi lasku on osoitettu.
Ylivelkaantuminen johtaa erottamiseen
Vaikka valvontalautakunta ei määrännyt kurinpidollisena seuraamuksena yhtään liitosta erottamista, päätti Asianajajaliiton hallitus vuoden 2010 aikana erottaa kaksi jäsentä liitosta. Molemmat johtuivat ylivelkaantumisesta.Asianajajaliiton hallituksen velvollisuus on valvoa, ettei sen jäsenistöön kuulu ylivelkaantuneita. Vuoden aikana liitto selvitti asianajajan velkaantumista ulosottorekisterin avulla. Ulosottorekisteriin merkittyjen velkojen johdosta pyydettiin asianosaisilta lisäselvitystä ja pahimmin velkaantuneet pyydettiin henkilökohtaisesti kuultavaksi.
Velkaantumisselvityksen johdosta kaksi asianajajaa erosi liiton jäsenyydestä oma-aloitteisesti. Lisäksi hallitus päätti kahden asianajajan erottamisesta. Toinen asianajajista on valittanut ratkaisusta Helsingin hovioikeuteen.
Liiton laaja velkaantumisselvitys jatkuu vuoden 2011 aikana.
Valvontalautakunta
- Lautakunta vastaa itsenäisesti kanteluiden käsittelemisestä- 9 jäsentä, joista 3 asianajajakunnan ulkopuolelta
- Kokoontuu täysistunnossa ja kolmessa jaostossa
- Lautakunnan ratkaisuun tyytymätön asianajaja voi valittaa Helsingin hovioikeuteen
Ratkaistut kantelut 2010 (yht. 396)
- Ei seuraamusta 75 % (297 kpl)- Huomautus 18 % (71 kpl)
- Varoitus 7 % (28 kpl)
- Seuraamusmaksu 0 % (0 kpl)
- Liitosta erottaminen 0 % (0 kpl)
Kanteluiden vireille saattajat 2010 (yht. 381)
- Asianajajan päämies 36 % (137 kpl)- Asianajajan päämiehen vastapuoli 22 % (82 kpl)
- Muu kantelija (esim. omainen) 15 % (58 kpl)
- Muu asiakas (pesän osakas tms.) 13 % (51 kpl)
- Asianajajaliitto 10 % (40 kpl)
- Toinen asianajaja/avustaja 2 % (5 kpl)
- Viranomainen (esim. oikeuskansleri) 2 % (8 kpl)







